"Olette kuulemma ostanut heidätkin."
"Tarkoitatteko —?"
"En tarkoita mitään. Kuulkaahan, Marsh! Olemme nyt paikassa, jossa voimme puhua peittelemättä, ja tämä salassa vehkeileminen kyllästyttää minua. Teitte kaiken voitavanne estääksenne lähtöni, koetittepa saada minut hengiltäkin —"
"Te uskallatte —"
"Mutta kaikesta päättäen ei johtunut mieleennekään, että minä voin olla aivan yhtä häikäilemätön kuin tekin."
Miehet mittelivät toisiaan vihamielisin katsein, mutta syytös oli tullut niin äkkiä ja vasten silmiä, että Marsh joutui sanattomaksi. Emerson jatkoi samaan nuottiin: "Murtauduin lävitse teistä huolimatta ja olen nyt täällä täydessä työssä, ja jos haluatte elää sovinnossa kanssani, niin olkoon menneeksi, mutta suunnitelmieni tielle en salli kenenkään asettua, ja jos lahjomanne viranomaiset koettavatkaan pidättää minut, ennenkuin olen tehtäväni suorittanut, pyyhkäisen teidät olemattomiin. Ymmärrättekö?"
Leimuava katse ja vihasta punehtuneet kasvot saivat Marshin hätkähtämään. "Olette järjiltänne", huudahti hän.
"Ehkä." Emerson naurahti käheästi. "Niin paljon ainakin, että voin tehdä, mitä sanoin. Ette ole arvatenkaan sellainen, joka ehdoin tahdoin antautuu käsikähmään, minkätähden lienee selvintä, että kumpikin hoitelee vain omia asioitaan. Tulen yksinkin hyvin toimeen ja ehkäpä vielä paremminkin, jos pysyttelette poissa alueeltani, kunnes lähetän teitä hakemaan."
Marshin punaiset ja täyteläiset huulet olivat kalpeat raivosta kun hän vastasi: "Siis sota?"
"Miten vain haluatte." Boyd viittasi rannalle. "Soutajanne odottaa."