Marsh puraisi huulensa verille ja lähti veneelleen kompastellen koko matkan kuin sokea.
Seuraavien viikkojen kuluessa alkoivat purjelaivatkin saapua, ryhmittyen molempien höyrylaivojen ympärille, sillä kun jäät olivat siirtyneet pohjoisemmaksi, oli pääsykin esteetön ja satama vilisi pian tulvillaan savua tupruttelevia hinaajahöyryjä, kömpelöitä lotjia ja lukemattomia kevyempiä aluksia. Siellä, missä äsken vain susikoirien ulvonta ja alkuasukasten matalat ja verkkaiset äänet häiritsivät erämaan syvää hiljaisuutta, työskenteli nyt äänekäs ja meluisa joukko. Säilyketehtaitten katoilta alkoi nousta savupatsaita, rasioiden valmistuskoneet pantiin käyntiin, ja vasarat ja sahat heiluivat taukoamatta. Uudella tehtaalla laskettiin vesille kuumeisella kiireellä kokoonlyötyjä tasapohjaisia lotjia, joiden saumoissa vielä piki kiehui, rakennukset nousivat nopeasti, ja joukko miehiä oli lähtenyt virtaa ylös tarvepuita hakkaamaan.
Eräänä aamuna, jolloin viimeinen laiva oli saapunut, kohtasi Emersonia kumppaneineen todellinen yllätys. Cherry oli myös saapuvilla kuten tavallisesti — ei mennyt päivääkään ettei hän olisi käynyt paikalla — ja Clyde oli juuri ilmestynyt rannalle syötyään myöhäisen aamiaisen. Iso-George ohjasi parhaillaan erään lotjan vesillelaskua ja kaikki seurasivat mielenkiinnolla hänen puuhiaan, kun samassa tuttu ääni lausui heidän takanaan hilpeästi:
"Halloo, te valkoihoiset! Tässähän olemme kaikki yhdessä jälleen." He kääntyivät ja näkivät erään roistomaisen näköisen miehen, joka katseli heitä suopeasti hymyillen. Hän oli likainen ja rääsyinen, jonka kuihtuneiden poskien kalpeus häämötti rehevän parransängen alta, lopen laihtunut ja kurja. "Sormeton" Fraser epäilemättä, mutta kuinka muuttunut ja kuinka erilainen kuin se tyhjäntoimittajain loistava kukka, jonka he olivat tunteneet! Ulkoasu kertoi nälästä ja puutteesta, ja luisevat nivelet näyttivät tunkeutuvan niitä peittävien risaisten vaatteiden läpi. Heidän seisoessaan siinä hämmästyksestä sanattomina hän teki tempun, jolla hän todisti henkilöllisyytensä täydellisesti. Hän nimittäin työnsi kielensä kärjen toiseen suupieleen ja sulki samalla hitaasti toisen silmänsä kuin ylenpalttisen oveluuden merkiksi.
"Fraser!" huudahtivat kaikki kuorossa ja saartoivat hänet keskelleen pudistellen hänen laihoja käsiään ja taputellen häntä selkään, niin ettei hän voinut lopulta muuta kuin yskiä heikosti. Iso-Georgekin kiiruhti paikalle huudon kuultuaan ja naurahti käheästi tuntiessaan entisen toverinsa.
"Hauskaa nähdä teidät, vanha veikko!" huudahti hän, "mutta miten pääsitte tänne?"
Fraser suoristautui loukkautuneen arvokkaasti ja vastasi muljauttaen samalla synkästi silmiään, niin että valkuaiset hohtivat: "Raivasin itselleni tien."
"Näyttää aivan siltä kuin olisitte patikoinut jalkaisin", tuumi George.
"Aivan niin, sir; tein työtä. Työtä!"
"Mitä? Ja missä?"