"Häpeästä en suuriakaan välittänyt", selitti Fraser, "sillä olihan selvää, etteivät he voineet pitää minua vankina julistamatta samalla teidät vapaaksi, ja kun en käytä milloinkaan unipulveria, vaan olen varuillani joka hetki, pujahdinkin kolmannen ryypyn ajalla tieheni."
"Entä sitten", tiedusteli Cherry, kun Fraser vaikeni.
"Kun tähän kylpypaikkaan ei pääse Pullman-vaunuissa, niin piilouduin erääseen hiilien haaskaajaan, mutta niin huonosti, että minut huomattiin ja kuskattiin takaisin maihin. Sitten koetin lyöttäytyä erääseen kalastajajoukkoon, mutta kun en ole kyllin hyvin perehtynyt tuon ammattikunnan kieltensekoitukseen, niin ei sekään keino vedellyt, joten häädyin viimein ryömimään The Blessed Isle'n ruumaan — laiva, jolla tulin. Siellä pysyttelin, kunnes arvelin voivani näyttäytyä, missä tarkoituksessa kapusin eräälle ilmareiälle ja naukaisin kuin kissa, sillä seurauksella että minut huomattiin, raastettiin ylös ja peitottiin pahanpäiväiseksi — kaikki vain parhaassa nousuhumalassa olevan miehistön suureksi huviksi. Tarjouduin maksamaan matkan, mutta he loukkautuivat. Ei, laiva ei ollut heidän, eivätkä he voineet ottaa maksua vieraalta! Ei millään muotoa. Mutta työtä sain kyllä tehdä ja siten korvata heidän vieraanvaraisuutensa. Kyökkipoika oli, näettekös, livistänyt tiehensä, ja hänen tehtävänsä uskottiin nyt minulle, minkä toimen otinkin vastaan, kun ei muu auttanut; muuten ainoa pysyväinen työpaikka, missä olen konsanaan ollut. The Blessed Isle'ssä on vain kolmesataa miestä, ja säännöllinen tehtäväni oli auttaa kokkeja, kanniskella ruokia, palvella pöydässä, pestä astiat, lakaista permannot, korjata ja valmistaa päällystön vuoteet, kuoria kolme hehtoa perunoita päivässä ja pestä pyykki, muista tehtävistä, joita ei tässä sovi mainitakaan, puhumattakaan. Olihan siinä hommaa ainakin ajankuluksi — pesurievun näkeminenkin saa minut nyt aivan tyrmistymään. Unissani näenkin vain perunankuoria ja lihajätteitä, veteni on miedontunut tiskivedeksi, ja koko maailma näyttää harmahtavalta ja rasvaiselta. Olin luonnollisesti niin onnellinen, että laiva, johon hiivin, oli niitä kaikkein hitaimpia; makasimme jäissä kolme viikkoa, eikä kukaan muu tehnyt työtä kuin minä ja lokit."
"Tänä aamuna sitten karkasitte."
"Niin. Jätin paikkani päällystön käytettäväksi, enkä halua nyt muuta kuin kylvyn, hiukan puhtaita vaatteita ja unta aivan mahdottoman määrän."
Uudella säilyketehtaalla ei herättänyt mikään hänen mielenkiintoaan eikä hän ilmaissut sanallakaan kiinnittäneensä vähintäkään huomiota tehtyihin saavutuksiin, kieltäytyen lähtemästä katselemaankaan paikkaa, minkätähden hänet toimitettiin laivalle, jossa hän vietti monta päivää nukkuen ja päivää paistatellen ja kovia kokemuksiaan yhä uudelleen kuvaillen.
Koneiden maihinkuljetus, varsinkin raskaampien, oli sangen vaikea ja suurta huolta vaativa tehtävä, kun otetaan huomioon meriveden nousu ja lasku, vuoksi ja luode, jotka olivat Kalvik-joen suulla erittäin voimakkaat. Ensimmäinen onnettomuus sattui suuria kiehutuskattiloita kuljetettaessa, mikä tapaus ei ollut Boydin mielestä mikään sattuma, vaan edeltäpäin harkittu ja suunniteltu teko, tarkoitettu tuhoamaan hänet yhdellä iskulla. Kun nuo suuret laitteet laskettiin ja kiinnitettiin vakavasti The Bedford Castle'n kyljessä odotteleviin lotjiin, purettiin toistenkin laivojen lastia parhaillaan suurella kiireellä, niin että joella liikehti kaikenlaisia ja kokoisia aluksia taukoamatta kaikkiin suuntiin. George miehineen seurasi lotjien mukana, Emersonin jäädessä laivalle. Saattue oli jo hyvässä järjestyksessä menossa, kun joko sattumalta tahi tarkoituksella useampia kilpailevan yhtiön hinaaja-aluksia, jotka olivat kiinni viereisen laivan kyljessä, lähti myös pyrkimään rannalle, ja kun satamassa vallitsi kiusallinen ahdinko vilkkaan liikenteen takia, minkä lisäksi kuuden penikulman levyinen suunnaton vuoksiaalto kohisi jo jymisten rantaa kohti, oli yhteentörmäyksen vaara mitä uhkaavin.
Kuullessaan rannanpuolelta sekavaa melua ja hätääntyneitä huutoja, kiiruhti Boyd laidalle ehtien juuri näkemään, miten eräs yhtiön hinaajahöyry jäljessään pitkä jono lotjia ajautui vuoksiaallon kiidättämänä suoraan hänen työläästi eteenpäin pyrkiviä lotjiaan kohti. Välimatka oli jo niin lyhyt, että onnettomuus näytti mahdottomalta välttää. Balt huitoi hurjasti käsiään ärjyen ja kiroten, ja miehet hyppelivät hädissään mikä minnekin, mutta hinaajahöyry ei vain muuttanut suuntaansa. Boydkin alkoi huutaa ja karjua, mutta mitään ei olisi voitu enää tehdä, vaikka hänen äänensä olisi kuultukin. Tilanteessa tapahtui kuitenkin samassa odottamaton muutos.
Höyrypursi oli jo niin lähellä, että väliä oli enää tuskin kaksi kertaa sen pituus, kun Boyd näki Ison-Georgen lopettavan kiihkeän viittomisensa ja kiskaisten revolverinsa ojentavan sen suoraan hinaajan ohjaushyttiä kohti. Aseesta pöllähti pari savuhattaraa, ja samassa syöksähti peränpitäjä lasiseinäisestä hytistään kiireimmiten kannen alle turvaan. Hinaajan keula kääntyi heti poispäin, niin että se törmäsi sivuittain Baltin alukseen, jossa olijat horjahtivat kaikki polvilleen sysäyksen voimasta. Jäljessä tulevat lotjat sotkeutuivat toisiinsa ajautuen sitten hinaajavenheen päälle lähestyvän vuoksiaallon ruvetessa kieputtamaan laivuetta hitaasti ympäri. Emerson törmäsi veneeseen, joka onneksi oli käsillä, ja kiiruhtaessaan onnettomuuspaikalle, hän näki, että vieraan hinaajan kannella oli sukeutunut hurja tappelu, joka oli kuitenkin jo ohi hänen saapuessaan paikalle, sillä virta oli jo erottanut laivueet toisistaan. Iso-George oli kaikesta päättäen hyökännyt hinaajan kannelle samassa kun törmäys tapahtui ja pieksänyt kapteenin tiedottomaksi, ennenkuin tämän miehet olivat ehtineet apuun.
"Onko lotja vahingoittunut", huusi Emerson.