Kesäkuun puolivälissä ilmestyivät ensimmäiset lohet, niin sanottu "kuningaslohi", suuren hopeaparven edelläkävijä, josta Boyd ei kuitenkaan välittänyt, vaan valmistautui huolellisesti vastaanottamaan itse pääarmeijaa, jonka piti pian ilmestyä valtamerien salaperäisistä syvyyksistä. Nousun kerran alettua hänellä ei ollut enää tilaisuutta huolehtia rakennuksista ja koneiston paikoilleen asettamisesta, minkätähden kaiken täytyi olla valmiina heinäkuun ensi päivään.
Rasiainvalmistuskoneet olivat olleet jo jonkun ajan yötä päivää käynnissä kirvesmiesten ja koneseppien täydennellessä töitään; verkkomiehet tarkastelivat ja korjailivat pyydyksiään, ja ranta oli täynnä kalaveneitä. Kolme penikulmaa alempana rakenteli George valikoidun miehistön avulla patoa, joka tehtiin noin puolen penikulman pituiseksi.
Hän työskenteli nyt paikalla, jonka tähden hän oli pääasiallisesti joutunut niin julman vainon uhriksi, ja pidettyään vuosikaudet puolensa kaikesta sorrosta huolimatta hänellä oli nyt ensi kerran tilaisuus käyttää omistusoikeuttaan hyväkseen, minkä johdosta hän oli melkein suunniltaan mielihyvästä.
Boydin jännitys kiihtyi sitä enemmän mitä varmemmalta hänen unelmiensa toteutuminen näytti. Työn ohessa ilmaantuvat lukemattomat eri asianhaarat pitivät häntä aina jalkeilla vaatien nopeata päättäväisyyttä ja terävää arvostelukykyä, mikä kaikki pakotti hänet pinnistämään valppautensa ja nerokkuutensa äärimmilleen. Hänellä oli niin paljon työtä, ettei hän voinut muuta ajatellakaan. Jokainen aamu merkitsi uuden taistelun alkamista, ja kun ilta alkoi hämärtää, tehtiin suunnitelmia seuraavan päivän varalle. Cherry oli aina hänen luonaan olematta silti mitenkään tunkeileva, mutta kaikki huomaten ja joka hetki valmiina toimintaan. Hänellä näytti olevan jumalallinen taito tietää milloin olla vaiti ja milloin puuttua puheeseen, ja häneltä sai Boyd monta arvokasta neuvoa, sillä Cherry oli hyvin käytännöllinen ja hämmästytti miehekkään terävällä huomiokyvyllään, sekä Boydin että Georgen monta kertaa. Pitempää aikaa ei onni näyttänyt heitä kuitenkaan suosivan, vaikka työ edistyi ripeästi. Eräänä päivänä, kun kaikki oli melkein valmista, tuli eräs työnjohtaja kiireesti Boydin luo sanoen kiihtyneesti:
"Perkkauskoneet ovat rikki, sir; tulkaahan katsomaan."
"Kuinka niin?"
"En tiedä, mutta jotakin on hullusti." Pikainen tarkastus osoitti, että koneet oli taitavasti tehty täysin kelvottomiksi; osia puuttui ja toisia hennompia oli rikottu.
"Ne olivat kaikki kunnossa maihin tuotaessa", selitti mies. "Joku on käynyt aivan äsken niitä sormeilemassa."
"Kuka sitten? Ja milloin?" tiuskaisi Boyd. "Vartijat ovat olleet koko ajan paikoillaan."
"Kukaan ei tiedä mitään. Huomasin ilkityön heti kun aloimme kiertää viimeisiä muttereita kiinni."