Kukaan nainen ei olisi voinut nähdä tuota hehkuvaa lemmenkiihkoa ilman vastaavaa mielenailahdusta, ja niinpä Mildredkin, vaikka istuikin liikkumattomana, antoi katseensa vaipua heikon punan kohotessa poskille. Helmassa lepäävät kädet puristuivat tiukasti yhteen.
"Olet aina sama", hymyili hän. "Kiihkeytesi aivan tukahduttaa minut. Täällä on väkeä kaikkialla ja isäkin on varmasti jossakin lähettyvillä. En ole milloinkaan nähnyt toista sinun kaltaistasi."
"En välitä —"
"Mutta minä välitän."
"Veneeni on laivan kyljessä. Menkäämme maihin katsomaan, mitä olen saanut aikaan."
"En voi. Lupasin seurata Berryjä ja herra Marshia."
"Marshia!"
"Älä nyt julmistu! Menemme kaikki katsomaan hänen tehdastaan, jossa sitten syömme aamiaisenkin — minua kaivataan jo. Ah, kultaseni!" huudahti hän valittavasti. "Vancouverista lähdettyämme olen nähnyt vain säilyketehtaita, jotka ovat olleet siitä saakka alituinen ja ainoa puheenaihe. Kalat, saaliin mahdollisuudet, hinnat ja osingot — muusta en ole kuullutkaan. Kuolettavan ikävää ja yksitoikkoista ajan oloon, ja isä on tietysti koko joukon pahin."
Boyd katsahti rannalle. "Et ole vielä nähnyt minun — meidän tehdastamme."
"Oh, kyllä. Marsh näytti sen isälle ja minulle. Aivan samanlainen kuin toisetkin." Mildred vaikeni ja jatkoi hetkisen kuluttua: "Ainoa, mikä niissä on kyennyt pitämään mielenkiintoni vireillä, on tapa, jolla kiinalaiset tupakoivat. Nuo heidän äkkiväärät ja merkillisen muotoiset piippunsa; joihin mahtuu vain hyppysellinen tupakkaa, ovat mahdottoman hullunkuriset." Sanojen sisällyksettömyys vaimensi Boydin innon, niin että rannalla oleva muodoton rakennusryhmä näytti hänestä äkkiä niin toivottoman alakuloiselta ja jokapäiväiseltä. Sehän oli tietysti aivan samanlainen kuin kaikki toisetkin, jotka hänen lemmittynsä oli nähnyt pitkin matkaa pohjoiseen. Nyt vasta se juolahti hänen mieleensä.