"Tarkoitatte, että pidätte siitä kyllä huolen!" huudahti toinen. "Mutta asian voin selittää täysin tyydyttävästi. He odottavat. Hankin enemmän rahaa ja he kyllä tukevat minua."
"Siitä asiasta tiedän ehkä hiukan enemmän kuin te."
Emerson läheni pöytää uhkaavasti huutaen vapisevalla äänellä:
"Pysykää heistä erillänne, ja Jumal'auta, jos yritättekään puuttua asioihini, niin —"
Wayne Wayland hypähti tuolistaan kasvot purppuranpunaisina ja silmät liekehtien.
"Tiehenne laivasta!" jyrähti hän. "En salli itseäni loukattavan, enkä halua kuulla uhkauksianne. Olen saanut teidät siihen, mihin halusinkin, minkä kyllä aikanaan saatte tietää. Nyt ulos!" Hän ojensi suuren kätensä ja puristi sen niin tiukasti nyrkkiin, että nivelet napsahtelivat. "Noin minä teidät rusennan!"
Boyd kääntyi ja poistui laskeutuen veneeseensä raivosta melkein sokeana.
"Tehtaalle!" ärjäisi hän soutajille jääden sitten tuijottamaan kulmat rypyssä The Grande Dame'een, joka valkoisen joutsenen lailla lepäsi rauhallisesti ankkureittensa varassa. Vihassaan herra Waylandia kohtaan hän ei muistanutkaan pettymystä, jonka Mildredin kylmyys ja täydellinen ymmärtämättömyys hänen vastoinkäymisiään kohtaan oli aiheuttanut; nyt oli tultu niin pitkälle, ettei ollut muuta valinnan varaa kuin joko taipua tahi — Ison Georgen sanat johtuivat hänen mieleensä — kostaa. Hänellä oli vastassaan vihollinen, joka ei häikäillyt mitään, mutta hän oli menetellyt siitäkin huolimatta koko ajan rehellisesti osaksi senkin tähden, että hän toivoi siten voittavansa tämän kunnioituksen. Hänet oli voitettu ja läpeensä nöyryytetty, ja hänestä oli pitkän taistelun aikana kehittynyt mies, jolta saattoi odottaa mitä hyvänsä; seikkailija, ilman rahaa ja ystäviä. Saattoihan hän näytellä yhtä hyvin sitäkin osaa, sillä mitäpä hyödytti olla mallikelpoisempi kuin Wayne Wayland ja Marsh? Ei, George oli oikeassa. Tehtaalle saapuessaan hän oli tehnyt lopullisen päätöksen.
Hetki oli hänen elämänsä synkin ja — kohtalokkain. Tarmokasta henkilöä eivät vastoinkäymiset hevillä murra, mutta kun ratkaisu vihdoin lähenee, on vain sallimuksen varassa, tuleeko tuosta henkilöstä entistä tarmokkaampi vai antautuuko hän kokonaan rikosten teille. Hän on sellaisten täydellinen vastakohta, jotka ovat vain heikkoudesta ja velttoudesta hyviä ja kunniallisia; hän on perinpohjainen syntiäkin tehdessään.
Mutta se mitä ei lainkaan osattu odottaa, tapahtui, ja Boydin synkkyys muuttui vilkkaimmaksi hämmästykseksi, kun hän laski veneensä laituriin. Hän saattoi tuskin uskoa silmiään. Verkkomiehet olivat palanneet särkiltä auringon noustessa, väsyneinä, masentuneina ja tyhjin käsin, ja nyt hän näki edessään lohia tuhansittain! Niitä oli laiturilla ja katoksessa kasoittain ja lotjasta alhaalla vedenrajassa sinkoili toisia katkeamattomana virtana. Tehtaan avarasta ovesta näkyivät pöytiensä ääressä nopeasti työskenteleväin viiltäjien kumartuneet selät ja hän kuuli ensi kerran tehtaansa kaikkien koneiden käyvän täydellä voimalla. Hän hypähti laiturille ja oli vähällä törmätä Isoon-Georgeen, joka autteli lotjan tyhjentämisessä.