Mildredin huulet olivat valkoiset ja ääni katkera, kun hän huudahti: "En jaksa enää. Olen ollut hänen narrinaan jo kyllin kauan."
Clyde vastusteli heikosti. "Ehkä erehdytte ja —" Vihainen käden liike pakotti hänet vaikenemaan.
"Se on minun asiani. En voi sietää häntä."
"No niin. Menkäämme sitten ukon puheille."
Kun Clyde puolta tuntia myöhemmin ilmestyi jälleen näkyviin, huomasi neiti Berry, että hän näytti sangen huolestuneelta. Katse oli arka ja suuntautui tuon tuostakin levottomasti lahdelle alempana.
Boyd Emerson heräsi tajuttomuutta lähentelevästä unestaan myöhään iltapäivällä vieläkin pitkästä päivätyöstään väsyneenä ja joka lihas hellänä. Ruumiillisesti hän oli säälittävän huonossa kunnossa, mutta mieli oli iloinen ja reipas. Iso-George oli yhä padolla ja taampaa kuuluva melu kertoi, ettei saalis ollut vielä loppunut. Hänen lopetellessaan aamiaistaan ilmestyi eräs laiturivahti ovelle.
"Täällä on pari henkilöä, jotka pyrkivät puheillenne", ilmoitti mies.
"Neuvo konttoriin." Boyd nousi hetkisen kuluttua ja meni toiseen rakennukseen, jossa hän tapasi Wayne Wayland'in ja Willis Marsh'in. Vanhus nyökäytti hänelle lyhyesti päätään ja Marsh sanoi:
"Olemme kuulleet menestyksestänne. Herra Wayland on tullut katsomaan tehdastanne."
"Se ei ole myytävänä."