"Miksi — teitte tämän kaiken?" kysyi hän.
"Ettekö tiedä?" Cherry katsoi häneen heikosti hymyillen.
Siiloin valkeni hänelle koko totuus ensi kerran. Yllätys sai hänet melkein sanattomaksi, ja hän sopersi:
"En, luulin — minä —"
"Sen vähän mitä tein, tein rakkaudesta teihin", sanoi tyttö väsyneesti. "Eihän hyödytä sitä enää salata, sillä nythän se on samantekevää."
"Olen — olen pahoillani", sanoi Boyd liikutettuna. "Mikä narri olenkaan ollut."
"Ei, olitte vain niin syventynyt omiin asioihinne. Elin, näettekös, omaa elämääni, johon olinkin jotakuinkin tyytyväinen, kunnes te tulitte, mutta silloin muuttui kaikki. Toivoin kauan, että alkaisitte minua rakastaa, kuten itse teitä rakastin, mutta turhaan. Ja kun näin kuinka syvät ja rehelliset tunteenne olivat tuosta toista kohtaan, ajattelin, että nyt oli minunkin vuoroni uhrautua. Kovaahan se oli, mutta parhaani tein. Ajattelin, että minun täytyy rakastaa teitä samalla tavalla, kuin te häntä, Boyd, eikä maailmassa ole mitään, mitä en tekisi tehdäkseni teidät onnelliseksi. Siinä onkin pieni, surullinen tarinani kokonaisuudessaan, jolla ei ole enää mitään muuta merkitystä kuin ettemme voi enää seurustella kuten ennen; minulla ei ole enää milloinkaan rohkeutta tulla luoksenne. Toteutukoon toiveenne ja olkaa onnellinen neiti Wayland'in kanssa. Siitä olen vain pahoillani, että olen aiheuttanut teille ikävyyksiä — etten kykene enää auttamaan! En voi! On vain yksi seikka, minkä voin vielä —"
"Ei mitään uhrauksia enää!" huudahti Boyd sortuneella äänellä. "Olen ollut sokea. Olen jo saanut teiltä aivan liian paljon."
Tyttö seisoi hetkisen virtaa katsellen ja vastasi sitten:
"Minulla on nyt paljon ajattelemista. Menen kotiin. Hyvästi."