"Ketkä?"
"Heitä et tunne."
"Joku kilpailija?" tiukkasi Boyd rakastuneen itsepintaisuudella.
"Ei ketään, johon kannattaisi kiinnittää huomiota", vastasi neiti Wayland. "Isällä on tietysti mieltymyksensä ja tahtoo hoitaa asiani ikäänkuin olisi kysymys jostakin rautatieyrityksestä, joten voit kuvitella miten runollinen tulos on."
"Ken on tuo onnellinen?" kysyi nuori mies synkästi. Mutta tyttö oli mennyt ikkunan luo ja tuijotti ulos hämärään vastaten hetkisen kuluttua kylmän välinpitämättömästi:
"Siitä ei todellakaan kannata puhua. Menen naimisiin vasta sitten kuin itse haluan, enkä voi sietää isän viittailuja." Hän kääntyi ja katsoi Boydia suoraan silmiin. "Muistatko, kun olin valmis luopumaan kaikesta ja seuraamaan sinua?"
"En ole sitä hetkeksikään unhottanut."
"Et sallinut sitä."
"En tietystikään! Olin nähnyt liian paljon, ja olen myös hiukan ylpeä."
"Oletko vielä samaa mieltä?" Tytön katse oli tutkiva ja jännittynyt.