"En ainakaan minä! Omaisuuteni on jo huvennut niin vähiin, että tulen juuri nipin napin koroilla toimeen, ja nyt, kun se on liian myöhäistä, olen alkanut havahtua ja kyllästyä tähän vetelehtimiseen. Tahtoisin mielelläni ryhtyä johonkin, mutta kun olen Chicagossa niin tunnettu, ei siitä tule mitään. Liikemieheksi en sitäpaitsi varmastikaan kykenisi."
"Annan sinulle tilaisuuden yrittää", virkkoi Boyd. "Olen täällä hankkimassa rahaa erääseen edulliseen yritykseen."
Clyde kumartui kiihkeästi lähemmäksi. "Jos sanot, että se on edullinen, niin en tahdo muuta tietääkään. Olen valmis koettamaan onneani, olipa sitten kysymys arpapelistä tahi miestaposta."
"Selitän kaikki, niin voithan itse päättää."
"Siitä en oikeastaan välitä vähääkään, mutta jos kerran haluat tehdä sen, niin olen pelkkänä korvana." Hän kuunteli tarkasti selostusta ja loi Boydiin silloin tällöin ihailevan katseen. Heidän ollessaan yliopistossa oli Boyd Emerson aina ollut hänen suurin ihanteensa eikä tuo suhde ollut vieläkään muuttunut.
"Hupaista hommaa, vai mitä?" kysyi hän, kun Boyd oli lopettanut.
"Kyllä."
"Sittenpä lähden katsomaan. Rupean osakkaaksi, jos otat minut mukaasi."
"Mukaani? Et pitäisi sellaisesta elämästä", sanoi Emerson hämmästyneesti.
"Kyllä. Juuri sellaisesta olen aina unelmoinutkin." Hän suoristi kapeita olkapäitään. "Eikä minulta puutu kokemustakaan ulkoilmaelämään nähden, sillä oleskelinhan kerran koko kesän Adirondaek'issa. Metsästelimme hirviä, joita emme tosin saaneet ainoatakaan, ne kun pysyttelivät hotellista aina liian etäällä, mutta vuoristoelämän tunne tarkoin."