"Hurraa!" huudahti Clyde. "Samoin on minunkin laitani. Tulen mukaanne."
"Mitäs tämä on?" tiedusteli George.
"Herra Clyde tarjoutuu sijoittamaan yritykseemme kymmenentuhatta dollaria, jos otamme hänet mukaamme Kalvikiin ja uskomme hänelle jonkun tehtävän", selitti Emerson.
George katseli tuota kaupunkilaiskeikaria kiireestä kantapäähän, kiharasta tukasta välkkyviin viimeisen muodin mukaisiin kenkiin, ja hymyili sitten leveästi.
"Kysykäähän herra Emersonilta. Jos hän suostuu, niin en minäkään tahdo vastaan panna."
Clyde alkoi tämän lausunnon suuresti rohkaisemana kehua suurenmoisia synnynnäisiä taipumuksiaan Georgen kuunnellessa silloin tällöin hyväntahtoisesti päätään nyökäyttäen. Hänen vielä puhuessaan läheni heitä kolme miestä käsittävä seurue, joka asettui viereiseen pöytään, ja kun tulijat vetivät tuolinsa esiin, sattui George vilkaisemaan sinnepäin. Hän laski limonaadilasinsa varovasti pöydälle.
"Mitä nyt?" kysyi Boyd matalalla äänellä, sillä jättiläisen kasvot olivat äkkiä kalvenneet ja silmät iskivät tulta.
"Se on hän!" kiljahti George. "Tuo saastainen koira!"
"Hiljaa!" komenti Fraser, sillä kalastaja oli sysännyt tuolinsa taaksepäin ja aikoi nousta. Niskajänteet olivat kohonneet korkealle, ja sormet aukenivat ja sulkeutuivat nälkäisesti. Nähdessään kumppaninsa silmien vertajanoavan hehkun puhuja kumartui eteenpäin ja tyrkkäsi jättiläisen takaisin tuoliinsa, josta tämä oli jo puoleksi noussut.
"Älkää käyttäytykö järjettömästi", varoitti hän.