"Hän ei näytä paljonkaan välittävän, mitä hän sanoo", mutisi O'Reilly.
"Enriquezin sijassa minä nolaisin hänet."
"Antakaa se kirjallisesti, olkaa niin kiltti", kuului neiti Evans jatkavan. Sitten seurasi jälleen hetken hiljaisuus, jonka lopetti huudahdus: "Oi, lukekaa se nyt heti, niin että saan kuulla, mitä olette kirjoittanut, ja lähettäkää se viipymättä minulle. Olen parhaillaan tohtori Alvaradon luona, joka on tässä vieressäni suunniltaan ilosta. Niin hirveän paljon kiitoksia. Olette aina yhtä kiltti." Hän kääntyi ystäviinsä päin kasvot riemusta säteillen. "Nyt teillä ei ole enää mitään mukisemista. 'Kuban väliaikainen hallitus kutsuu New Yorkissa olevan edustajansa välityksellä neiti Norine Evansin vierailemaan päämajaansa Sierra de' — kas kun en muista enää paikan nimeä — 'ja pitää suurena kunniana saada kohdella neiti Evansia vieraanaan niin kauan kuin hän haluaa viipyä väliaikaisen hallituksen alueella. Olkoon kaikille upseereille ja muille viranomaisille kunnia-asia huolehtia hänen turvallisuudestaan ja mukavuudestaan.' Enriquez luki minulle kaiken tämän, ja neljännestunnin kuluttua minulla on siitä mustaa valkoisella. Juhlikaamme siis!"
Hän hypähti muutamin tanssiaskelin pöydän luo ja huudahti teekuppiaan kilistäen: "Täyttäkää kupit, tohtori Mökötys! Juokaamme Kuban vapauden malja."
Johnnie onnistui puristamaan esiin hymyn tapaisen, kun hän kohotti kuppinsa.
"Juokaamme sitten holhoojantoimeni onneksi", sanoi hän. "Espanjalaiset eivät siedä minua, ja nyt saan kubalaisetkin kimppuuni. Tulevaisuus on todellakin lupaava."
XV.
SALAKULJETTAJAT.
Leslie Branch nukkui, kun O'Reilly tuli kotiin, mutta heräsi heti kuullakseen tämän kiihkeätä kuvausta illallisesta.
"Olen aivan ymmälläni", sanoi Johnnie. "Tuo tyttö tuppautuu väkisellä mukaani, enkä minä voi sille mitään."
"Sanot hänen olevan nuori, kaunis ja — rikas?" Leslie oli sangen epäileväinen.