"Älkää välittäkö näiden lörpötyksistä!" ärjäisi don Estevan hänelle.
"Voititte pelin rehellisesti ja sillä hyvä."
"Evangelina on meidän", toistivat pienokaiset vielä kerran, mutta silloin isä julmistui.
"No perhana!" huusi hän nousten. "Uneksinko minä, vai ettekö te todellakaan aio totella? Vuoteillenne ja paikalla!" Kun lapset vieläkin epäröivät, meni hän ovelle ja sanoi: "Hoi! Isabel; tulehan tänne, rakkaani, ja vie nämä pikkupaholaiset nukkumaan. Vai täytyykö minun omin käsin opettaa heille kuuliaisuutta? Tämäpä on todellakin kaunista! Saavatko he harhailla öisin ympäri taloa ja hankkia siten kuumeen itselleen?"
Äitipuolen nimen mainitseminenkin oli kylliksi Rosalle ja Estevanille. He kiiruhtivat matkaansa, minkä jaloista pääsivät, ja kun donna Isabel tuli hetkistä myöhemmin heitä katsomaan, olivat he jo vuoteissaan ja nukkuvinaan. Evangelina kyyrötti eräässä nurkassa. Isabel oli kuullut vedonlyönnin ja hänen musta sydämensä riemuitsi. Ilkkuen hän riuhtaisi neekeritytön seisoalleen, ja läjähtävä korvapuusti lennätti tämän huoneesta. Sitten hän kääntyi jälleen sisarusten puoleen ja poistui. Hänen mentyään he itkivät kauan ja katkerasti sekä Evangelinan, jota he rakastivat, että itsensäkin tähden.
Sillä aikaa oli don Mario jälleen aloittanut laulunsa.
Aamu sarasti jo, kun don Estevan hyvästeli vieraitaan talonsa rappusilla. Tätä hetkeä oli Sebastian-parka, joka oli aivan suunniltaan surusta, odottanut monta pitkää tuntia, ja astuen esiin rappusten pimennosta hän heittäytyi nyt maahan herransa eteen ja rukoili liikuttavasti Evangelinan edestä.
"Caramba!" kiroili don Pablo, joka oli aikalailla päihtynyt. "Olenpa tainnut voittaa oikean aarteen. Tyttöhän voi olla enemmän kuin tuhannen peson arvoinen ja siinä tapauksessa voitte väittää, että olen tehnyt teille vääryyttä, don Estevan."
"Eikö mitä. Hän on vain tavallinen orja. Vaimoni ei pidä hänestä ja sentähden olin päättänyt toimittaa hänet pois talostani. Voititte pelin ja tyttö on nyt teidän", vastasi don Estevan kylmästi.
"Lähettäkää hänet sitten luokseni. Naitan hänet kuskilleni
Salvadorille, joka on vahvin mieheni."
Sebastian nousi huudahtaen seisoalleen. "Herra!" sanoi hän. "Älkää —"