Iltaa seurasi yö ja juna kiiti aina vain yhtä huimaa vauhtia eteenpäin kenenkään joukkueesta voimatta aavistaakaan, minne heitä vietiin. Puoliyön vaiheilla huomasivat valveillaolijat, että juna oli pysähtynyt synkkään metsään jollekin lastausvaihteelle, ja kun juna lähti jälleen liikkeelle, ei heidän vaununsa liikahtanutkaan. Kepponen selvisi heti: myöhäiseen aikaan katsoen oli melkein todennäköistä, ettei junassa kukaan huomannut yhden vaunun jääneen taipaleelle.
Hetken oli kaikki hiljaista; sitten ilmestyi eräältä sivuraiteelta pimeä veturi äänettömästi kuin aave, kytkimet kiinnitettiin ja pian kiiti "huvimatkue" nopeinta vauhtia parinkymmenen penikulman päässä olevaa rannikkoa kohti.
"Mitäs tästä tuumitte?" kysyi majuri Ramos nauraen kolmelta suojatiltaan. "Kuvitelkaapa noiden urkkijoiden tunteita, kun he huomaavat petoksen. Uskallan lyödä vaikka vetoa, että he hierovat silmiään kauan ja lujasti."
Neiti Evans aivan hypähti innosta ja taputti käsiään.
"Teillä täytyy olla mahtavia ja vaikutusvaltaisia ystäviä", hymyili
O'Reilly, ja kubalainen nyökäytti myöntävästi päätään.
"Semmoiset ovat välttämättömiä", sanoi hän. "Kiinnitin aivan tarkoituksella charlestonilaisten huomion meihin, ja sillä aikaa laivamme lastasi kaikessa rauhassa. Nyt se on valmis ja odottaa vain meitä lähteäkseen matkalle. Päivän koittaessa meidän pitäisi jo olla kaukana Amerikan rantaviivalta. Dauntless nostaa ankkurinsa suunnilleen yhtäaikaa ja laskee täydellä höyryllä pohjoiseen päin toivoakseni kaikki tullikutterit kintereillään."
Yön pimeimmällä hetkellä juna pysähtyi erään joen yli vievälle sillalle, jonka alla pienenpuoleisen höyrylaivan ääriviivat häämöttivät. Fair play'n ("reilu peli") miehistö oli valveilla ja oli laittanut kaikki kuntoon. Vastasaapuneet kiiruhtivat laivaan, ja puolen tunnin kuluttua oltiin matkalla ulos merelle.
Kun nousevan päivän kajastus karkoitti pimeyden, täytyi vauhtia lisätä turvallisuuden takia, ja tuo vanha ja ruosteinen laiva kiiti eteenpäin niin nopeasti kuin sen koneista suinkin irti sai. Kolmen penikulman levyisestä rantavyöhykkeestä selvittiin onnellisesti, ja sitten käännettiin kokka etelään. Ulappa oli aivan autio niin kauas kuin silmä kantoi, eikä taivaanrannallakaan näkynyt ainoaakaan savupatsasta.
Yö oli ollut sangen rasittava, ja kun idässä oleva ranta oli häipynyt aaltoihin, alkoivat miehet ajatella lepoa. Kannella tarjottiin vaatimaton aamiainen, jonka jälkeen kaikki, paitsi laivamiehistö, heittäytyivät pitkäkseen, onnellisimmat varaamiensa hyttien vuoteille ja toiset mikä minnekin.
Johnnie O'Reilly oli liian jännittynyt voidakseen nukkua. Hengessään hän jo katseli iltaruskon purppurassa uinailevia Kuban kukkuloita, tunsi kapeiden katujen tulisen keskipäivähelteen, hengitti mangrove-soiden suloista, mutta myrkyllistä tuoksua, ja kuuli korvissaan korkeiden, ylevien palmujen ikuisen huminan. Kuinka sanomattomasti hän oli tuota kaikkea ikävöinyt, ja miten nuo lukemattomat viivytykset olivat saattaneetkaan häntä raivostuttaa! Hän oli kokonaan Kuban lumoissa, ja hän tiesi, ettei hän voisi olla missään muualla onnellinen.