O'Reillyn ääni oli sortunut ja värähteli, kun hän vastasi: "En tohdi oikein luottaa lujuuteeni, sillä olen niin peloissani. Hän on niin nuori, suloinen ja kaunis — ja maassa raivoaa julma sota — minua melkein kauhistuttaa ajatellakin —"
Norine näki kumppaninsa poskien hitaasti kalpenevan, hymyilevän katseen synkistyvän ja laitaan nojaavan ruskean ja jäntevän käden puristuvan nyrkkiin, niin että rystyset valkenivat. Aivan tietämättään hän laski kätensä O'Reillyn kädelle.
"Älkää antako surulle valtaa", sanoi hän lempeästi. "Jos hänen turvallisuutensa olisi rahalla ostettavissa, niin on koko omaisuuteni käytettävänänne. Mutta olemalla urhoollinen, uskollinen ja kärsivällinen olette löytävä hänet. Ja minä olen varma, ettei teiltä puutu hyvää tahtoa. Kesken kaiken pyydän, ettette muistelisi äskeisiä höpsytyksiäni; sellainen on juuri minun tapaistani. Tunnen itseni ensi kerran oikein vapaaksi, näettekös, ja se on noussut päähäni."
XVI.
PALMUJEN SIIMEKSESSÄ.
Yö oli pimeä ja lämmin. Ohut sumuvaippa himmensi tähtien valon, ja vain avomeren fosforihohteessa kykenivät Fair Play'n matkustajat toteamaan, että taivaanrannassa häämöttävä tumma juova oli maata. Itse laiva oli vain pimeydessä hiipivä tumma pilkku, eikä sen olemassaoloa ilmaissut mikään muu kuin fosforoidun veden pärske keulassa ja perässä. Oli annettu mitä ankarimmat määräykset, ettei savukettakaan saanut sytyttää, ja kannelle ryhmittyneet miehet tottelivat auliisti, sillä vain pari yötä sitten oli Fair Play, kaikista varokeinoista huolimatta, ollut pistää nokkansa suoraan herhiläispesään ja sai kiittää pelastuksestaan vain pimeyttä ja suurta nopeuttaan.
Oli päästy noin parin penikulman päähän edeltäpäin sovitusta maihinnousupaikasta, kun yhtäkkiä jonkun espanjalaisen vartijaristeilijän valonheittäjän häikäisevän kirkas valokeila halkaisi pimeän yön, ja kuin työssään yllätetty varas Fair Play käänsi kokkansa merelle eikä pysähtynyt ennenkuin Bahama-saaristossa.
Nyt se hiipi takaisin, mutta kulki hiukan kauemmaksi länteen. Majuri Ramos oli kapteenin luona komentosillalla, ja pari miestä luotasi taukoamatta, sillä oltiin matalikkojen lähellä. Kun väylä alkoi arveluttavasti mataloitua käski kapteeni pysähdyttää koneet, ja laiva pysähtyi vähitellen keinuen hiljaa mainingeissa. Leslie Branchin yskä kuului selvästi hiljaisuudessa.
"On vaarallista mennä lähemmäksi riuttojen takia", selitti O'Reilly kumppanilleen.
"Olen kuulevinani jotakin pauhua", huomautti Norine, "mutta ehkä korvani vain humisevat."