O'Reilly ohjasi ensimmäisen lastin riutan sisäpuolelle, ja purki sen loivasti viettävälle hiekkarannalle. Kukaan ei näyttänyt oikein varmaan tietävän, kuuluiko rannikko Kuban mannermaahan vai oliko jouduttu jollekin pienemmälle saarelle, mutta kun lähempiin tutkimuksiin ei ollut aikaa, ei valinnan varaa ollut. Miehet hyppäsivät veteen ja kiidättivät laatikot rannalle niin kauas, että ne olivat turvassa nousuvedeltä. Työ sujui kuumeisella kiireellä ja kummaltakin puolelta kuului pimeydestä vedenloisketta, joka ilmaisi toisten venheiden olevan yhtä kovassa touhussa.
Johnnie lähti viemään jo toista lastia, ennenkuin viimeinen venhe oli ehtinyt lähteä ensimmäiselle retkelleen, ja niin jatkui työ taukoamatta useita tunteja. Pari venhettä eksyi pimeässä koralliriutalle, ja miesten täytyi purkaa lasti riutan harjan vaahtoryöppyyn, josta he toivoivat voivansa korjata tavarat päivän valjettua. Kaikki kastuivat ihoa myöten, hikiset selät höyrysivät, ja miehet, jotka olivat ponnistelleet airoissa, niin että kädet olivat verillä, kiroilivat ja sadattelivat väsymystään. Mutta minuuttiakaan ei laiskoiteltu; lopen uupuneet heittäytyivät hietikolle pitkäkseen ja levähtivät, kunnes jaksoivat jälleen ryhtyä työhönsä.
Aamu alkoi sarastaa, kun viimeinen venhe irtausi laivan kyljestä, ja päästäen käheän, mutta riemuitsevan puhalluksen Fair Play käänsi kokkansa merelle ja häipyi pian näkyvistä. Se oli tehnyt tehtävänsä.
O'Reilly kantoi Norine Evansin rannalle, ja kun tyttö laski jalkansa
Kuban hiekalle, kietaisi hän kätensä Johnnien kaulaan huudahtaen:
"Vedimme heitä nenästä, Johnnie! Mutta ellei sinua olisi ollut, niin olisimme palanneet tyhjin toimin; kapteeni pelkäsi noita riuttoja."
"Samoin oli minunkin laitani", huokaisi Johnnie väsyneesti. "Nyt meidän on vain varottava, etteivät rannikkovartijat huomaa mitään."
Aamun kirkastuessa huomattiin, että retkikuntaa oli suosinut todellakin erinomainen onni, sillä he olivat Kuban mantereella, ja paikkaa suojaava yhtenäinen koralliriutta ulottui itään ja länteen niin kauas kuin silmä kantoi. Maihinnousupaikan tarkasta asemasta kartalla ei oltu vielä oikein selvillä, sillä rannan tiheä viidakko esti näkemästä kauemmaksi sisämaahan, mutta se ei ketään huolettanut. Miesten voimat alkoivat olla lopussa, mutta majuri Ramos ei antanut kenenkään levätä, ennenkuin koko kallis tavaravarasto oli kätketty pensaikkoon. Sitten hän avautti pari laatikkoa ja jakeli miehille aseet.
Äkkiä huusi tähystäjä, että itäpuolella olevan niemen takaa näkyi savua, jolloin jokainen kiirehti piiloon; pensaikossa maaten tuo pieni joukko sitten katseli, kun eräs espanjalainen risteilijä hiipi ohi vajaan penikulman päässä vaahtojuovan ulkopuolella.
Neiti Evans, O'Reilly ja Branch pureskelivat parhaillaan merikorppuja aamiaisekseen, kun majuri Ramos tuli heidän luoksensa. Hän ei ollut enää sama moitteettoman hieno herrasmies kuin ennen; hän oli avojaloin, vaatteet olivat repeytyneet, meriveden turmelemat housut oli kääritty polvien yläpuolelle, ja vyöllä heilahteleva suuri revolveri ja rinnan yli risteilevät ammusvyöt tekivät hänet peloittavan julman näköiseksi. Aina siitä lähtien kun Norine oli niin säälimättömästi murskannut hänen lemmenhaaveensa, oli majuri kohdellut sekä häntä että O'Reillyä kohteliaasti, mutta jäykän arvokkaasti. Hän kääntyi nyt O'Reillyn puoleen sanoen:
"Sanansaattajani ovat juuri lähdössä kenraali Gomezin päämajaan pyytämään, että joukko kuormahevosia ja vahva vartiosto lähetettäisiin noutamaan tuomamme tavarat. Täällä uhkaavat meitä monet vaarat, niin että kenties haluatte lähteä sanansaattajien mukaan."