O'Reilly oli heti valmis, mutta muistaen tytön hän sanoi epäröiden:
"Pelkään, että matka on liian rasittava neiti Evansille."
"Älä höpsi! Minä jaksan kyllä", huudahti Norine ja oli todellakin sen näköinen mukavassa kävelypuvussaan ja tukevissa saappaissaan.
Branch oli ainoa, joka kieltäytyi. Hän vannoi olevansa liian heikko kyetäkseen liikkumaan paikaltaankaan. Jos oli toivon hiventäkään päästä ratsastaen sisämaahan, niin hän odottaisi tilaisuutta rauhallisesti antautuen siten vaaraan joutua milloin hyvänsä taisteluun espanjalaisten rannikkovartijain kanssa.
Muutamassa minuutissa oli O'Reilly pannut reppuun, mitä matkalla välttämättä tarvittiin, ja Norine seurasi puuhaa masentunein mielin.
"Enkö saa ottaa mitään vaatteita mukaani?" kysyi hän hätääntyneesti.
"En voi elää, ellen saa vaihtaa alusvaatteita."
"Siihen täytyy tottua", sanoi Johnnie. "Vallankumouksellinen, jolla on kaksi paitaa, on rikas. Muutamilla ei ole ainoatakaan."
"Sadehan voi yllättää meidät, vai mitä?"
"Melkein varmasti."
Norine mietti hetkisen ja purskahti sitten nauruun. "Sepä mahtaa tuntua hupaiselta", sanoi hän.