"On jo suuri ihme, että hän on vielä hengissä, mutta nyt hän kiusaa Jumalaa, señor! Minä puolestani en aio enää kuunaan lyöttäytyä semmoisen henkilön seuraan, joka aivan tahallaan antautuu tuommoiseen uhkapeliin elämästä ja kuolemasta. Minusta ovat kaikki amerikkalaiset pähkähulluja."
Seurue oli saapunut Sierra de Cubitas-harjanteiden juurelle, ja kuta korkeammalle päästiin, sitä jylhemmiksi maisemat muuttuivat. Kuban maisemat ovat yleensä hivelevän kauniit, ja koko saari aivan kuin hymyilee. Usein sanotaankin, että Kubassa ovat kaikki ystävällisiä; asukkaat ovat hyväntahtoisia ja rakastettavia ja eläimet ja hyönteisetkin ovat vaarattomat. Kubassa on karja arkaa, hevoset kärsivällisiä ja lauhkeita, käärmeet myrkyttömiä, ja vaikka hämähäkit ja skorpioonit ovat hirvittävän suuria, ei niiden purema ole vaarallinen. Mutta Cubitaksen harjanteilla on kaikki toisin. Maisemat ovat peloittavan jylhät. Syvien rotkojen äkkijyrkät, kosteudesta niljakat seinät ovat huimaavan korkeat, ja kapeat ja mutkaiset polut kiertelevät jyrkänteiden reunoilla kaveten välistä pyörryttäviin korkeuksiin ja välistä häipyen rotkojen tummiin pimentoihin, jotka ovat yhtä synkät kuin espanjalaisten vankilat. Näiden luoksepääsemättömien kukkuloiden ja rotkojen kätköön olivat vallankumoukselliset sijoittaneet päämajansa. Siellä Gomezin, Maceon ja Garcian sotilaat levähtelivät taistelujen lomassa turvassa kaikilta yllätyksiltä. Siellä hoideltiin haavat ja koottiin voimia uusiin hyökkäyksiin.
Paikka oli todellakin oudon näköinen ollakseen armeijan päämaja ja hallituksen keskus — maailmassa ei ole ollut toista samanlaista — sillä armeija oli puettu rääsyihin, ja hallintorakennukset olivat kurjia, oksista ja lehdistä kyhättyjä hökkeleitä. Hevoset kävivät laitumella ruohoisilla kaduilla eli kujilla, nuotiot loimusivat ja tuulenhenki lennätti savun milloin minnekin.
Toisena iltana lähdön jälkeen neiti Evans ja O'Reilly seuralaisineen pääsivät perille, ja suuri joukko miehiä ja hevosia lähetettiin heti retkikunnan avuksi. Norinen suosituskirje tarkastettiin ja tyttö toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi. Paras maja luovutettiin hänen käytettäväkseen ja kaikki viranomaiset velvoitettiin huolehtimaan hänestä mitä parhaiten.
XVII.
KERJÄLÄISTEN KAUPUNKI.
O'Reilly huomasi pian, että Cubitaksessa oli muitakin amerikkalaisia. Kuljeskelussaan aikansa kuluksi erästä kujaa pitkin, kuuli hän itseään puhuteltavan omalla kielellään, ja eräs nuorukainen, jolla oli valkoiset, hirveästi ryvettyneet housut ja samanlainen takki, kiirehti häntä kohti.
"Tervetuloa kaupunkiimme!" huusi tuntematon. "Minä olen tykistökapteeni Judson, ja te olette varmaankin tuon kiniinineidin seuralainen, eikö niin?"
O'Reilly vastasi myöntävästi, ja Judson jatkoi nauraen:
"Koko leirissä ei puhuta muusta kuin hänestä ja noista mango-hedelmistä. Saamari sentään! Olipa kumma, ettei hän kuollut pelosta. Taidatte olla irlantilainen? No, sitähän minäkin. Entä oletteko perehtynyt tykkien käyttöön?"