"En lainkaan, valitettavasti."
"Sepä ikävää — meillä on puute tykkimiehistä. Ainakin tiedätte niistä yhtä paljon kuin mekin tänne tullessamme."
"En ole tullut tappelemaan", sanoi Johnnie. "Olen täällä muissa asioissa."
Kapteeni Judson ei salannut pettymystään, mutta siitä huolimatta hän sanoi olevansa aina valmis auttamaan maanmiestään, jos niin tarvittaisiin. "Oletteko tavannut 'ukon'?" kysyi hän — "kenraali Gomezin, tarkoitan."
"En, mutta haluaisin mielelläni puhutella häntä."
"Tulkaa sitten kanssani; esitän teidät samalla. Nyt on sopiva aikakin, niin että hän on luultavasti hyvällä päällä. Hän potee ankaraa päänsärkyä ja on välistä sangen ärtyinen."
Aurinko lähenteli jo taivaanrantaa, ja harjanteiden itäisiä rinteitä kattoi synkkä varjo. Kaikkialla leirissä oli iltaruoka tulella, ja ilma oli täynnä palavien risukimppujen tuoksua, jonka kaikki leirielämää rakastavat tuntevat. O'Reillyn tuo tuoksu aivan hurmasi, sillä toivo täytti hänen sydämensä, hänen askeleensa oli kepeä, ja hän uskoi olevansa jo aivan päämaalinsa välittömässä läheisyydessä.
Kenraali Maximo Gomez, vallankumouksellisen Kuban isä ja vahvin tuki ja turva, lepäsi riippumatossa lukien muutamia kirjeitä. O'Reilly oli nähnyt hänestä paljon kuvia ja tunsi hänet heti. Gomez oli reipas ja pirteä vanhus, ja hänen valkoinen pukunsa ja lumivalkeat, tuuheat viiksensä vaikuttivat, että hänen päivänpolttamat kasvonsa näyttivät tavallista tummemmilta. Hän katsahti ylös Judsonin tervehtiessä ja loi sitten O'Reillyyn kysyvän silmäyksen. Kirkkaiden silmien katse oli kylmä ja lasinkova, ja totisten kasvojen ilmeessä oli kotkan tuimuutta. Maximo Gomezia pidetään maailman taitavimpana sissipäällikkönä, ja totisesti tarvittiinkin todellisen sotaneron lannistumaton innostus muodostamaan noista säännöttömistä, kurittomista ja huonosti aseistetuista irtolaisjoukoista, jotka ensin liittyivät häneen, yhtenäinen ja niin taistelukelpoinen armeija, että se kykeni pitämään puolensa kymmenen kertaa voimakkaampaa vihollista vastaan ja voittamaankin sen. Tämän kaiken tuo vanha puertoricolainen kuitenkin teki voittaen siten kaikkien sota-asioiden tuntijain jakamattoman tunnustuksen ja ihailun. Hän kantoi Kuban vapaussodassa raskaimman taakan, ja hänen taitavuutensa ja lannistumaton tarmonsa olivat jo aikaansaaneet niin paljon, että saaresta oli enemmän kuin puolet valloitettu. Hän taisteli itsepintaisesti ja väsymättä ja murskasi ikuisiksi ajoiksi Espanjan kaikki pyyteet ja toiveet uuden maailman alueisiin nähden.
Hän kysyi lyhyesti, mutta ei töykeästi, minkätähden O'Reilly oli tullut Kubaan. Mutta ennenkuin tämä ehti vastata, heilautti hän kädessään olevaa kirjettä sanoen: "Majuri Ramos kertoo teidän edistäneen mitä tehokkaimmin retkikunnan maihinnousua, mutta samalla hän sanoo, ettette ole tullut riveihimme yhtyäksenne? Mitä hän sillä tarkoittaa?"
Kun O'Reilly selitti asiansa, nyökkäsi kenraali.