Eversti nyökäytti päätään.
"No niin, vihdoinkin olen täällä, mutta kovalle se otti. Olen koettanut kaikki keinot päästäkseni saarroslinjan läpi ja lopulta onnistuinkin. Espanjalaiset vangitsivat minut Puerto Principessä ja karkoittivat saarelta. Olen ollut aivan hulluksi tulemaisillani. Minä — te —" O'Reilly nielaisi pari kertaa — "te varmaankin tiedätte, missä Estevan on? Sanokaa —"
"Ettekö ole kuullut mitään?"
"En kerrassaan mitään. Tarkoitan, tuota noin, senjälkeen kuin Rosa,
Estevanin sisar — olemme kihloissa, kuten ehkä tiedätte —"
"Niin, niin; Estevan kertoi minulle kaikki." Kubalaisen vakavuudessa oli jotakin selittämättömän toivotonta, ja O'Reillyn valtasi äkkiä suunnaton hätä. Hänen äänensä vapisi, kun hän kysyi:
"Ovatko he —? Jumalan tähden! Mitä on tapahtunut?"
Vastaus oli tarpeeton. Eversti loi katseensa maahan ja O'Reilly ymmärsi pahimpien aavistustensa toteutuneen. Hänen kasvonsa kalpenivat, ja kostuttaen huuliaan hän koetti sanoa jotakin, mutta sai kuuluviin vain käheän, katkonaisen kuiskauksen.
"Sanokaa — kumpi?"
"Molemmat!"
O'Reillyn koko vartalo lyhistyi kokoon ja hänen kalpeat kasvonsa vavahtivat suonenvedontapaisesti. Sitten hän alkoi vavista kiireestä kantapäähän kuin horkassa ja kädet puristuivat nyrkkiin.