Lopez tarttui hänen käsivarteensa. "Koettakaahan rauhoittua", sanoi hän, "ja istukaa tähän, niin kerron sen vähän, mitä tiedän. Mutta eikö olisi parempi, että odotamme, kunnes olette rauhallisempi…?" Kun O'Reilly ei puhunut mitään, vaan tuijotti häneen tuskallisen odottavasti, jatkoi eversti huoaten: "Kuten tahdotte, mutta teidän täytyy kestää kaikki miehuullisesti, niinkuin meidän muidenkin on ollut pakko. Paljon olen minäkin saanut kärsiä. Minun isäni" — Lopezin viiksien varjostama ylähuuli vetäytyi ylös, niin että hampaat näkyivät — "kuoli Laurelin kanavan luona Cabannaksessa ensimmäisen voittoni jälkeisenä päivänä — ampuivat — vanhan miehen. Jumaliste sentään! Tuommoiset konnantyöt ovat juuri saattaneet meidät kubalaiset raivoon, niin että me tappelemme hammasta purren, vaikka näemme nälkää, emmekä hellitä, ennenkuin viimeinen espanjalainen on saareltamme mereen syösty. Niinkauan kuin ne heittiöt täällä mellastavat, uhkaa meitä kaikkia sama kohtalo, jonka omaksi niin moni on jo joutunut ja joka teitäkin nyt niin kauhistuttaa — vanhempamme ja omaisemme murhataan, sisaremme ja lemmittymme raiskataan…"

O'Reilly ponnahti melkein seisoalleen, mutta vaipui sitten tuskaisesti parahtaen takaisin penkille ja peitti kasvonsa kuin ruoskan iskua torjuakseen.

"Kerron teille kaikki, mitä tiedän, mikä ei ole kovinkaan paljon. Estevan Varona tuli luokseni heti sen jälkeen kuin hän oli sisarineen paennut kotoaan; hän tahtoi yhtyä joukkooni, mutta kun olin silloin kovin tukalassa asemassa, en tohtinut ottaa tyttöä huolekseni — kukaan nainen ei olisi kestänyt rasituksia, joita saimme kärsiä. Selitin hänelle, että hänen ensimmäinen ja ehdoton velvollisuutensa oli huolehtia sisarestaan ja sitten vasta ajatella isänmaataan, ja hän myönsi minun olevan oikeassa. Hän oli kunnon poika — hieno poika, ja niin rohkea ja sisukas. Ostamalla muutamia varastettuja kivääreitä hän muodosti muinaisista neekeripalvelijoistaan pienen partiojoukon — ei lainkaan hullumpi tuuma — ja alkoi käydä sotaa omin neuvoin. Kuulin usein hänestä. Häntä ei tohtinut kukaan häiritä, ennenkuin hän nitisti hengiltä muutamia espanjalaisia sotilaita, mutta sittenhän ajojahti luonnollisesti alkoi. Omat maatilansa ja alueensa, jotka Cueto oli riistänyt häneltä, hän ehti kuitenkin tuhota. Tunsitteko Cueton?"

"Kyllä."

"Hänellekin Estevan maksoi ansion mukaan; ratsasti eräänä yönä suoraan La Joyaan, särki oven ja keihästi roiston omaan sänkyynsä. Mutta samalla hän näyttää tehneen jonkun erehdyksen, sillä Cobon vapaaehtoiset, jotka luultavasti majailivat jossakin lähistöllä, mitä seikkaa Estevan ei näytä tienneen, hyökkäsivät kiukkuisesti hänen kimppuunsa. En tiedä sen tarkempaan, miten sitten kävi, sillä tapauksesta kuulin kerrottavan vasta hiljattain, joten tiedot eivät ole enää luotettavat, mutta se on ainakin varmaa, että Estevan on riehunut miehineen kuin hornan henki, sillä vihollisen mieshukka oli ollut vallan tavaton. Mutta hän ja hänen miehensä olivat vain ihmisiä — he eivät voineet tuhota kokonaista rykmenttiä, ja näyttää kuin heistä olisi vain kaksi päässyt pakoon."

"Entä Estevan? Saiko hänkin —?"

Eversti Lopez nyökkäsi ja virkkoi sitten vakavasti. "Cobo ei ota vankeja. Tappelin Rubin tienoilla niihin aikoihin, mutta palasin Matanzaan noin kuuden viikon kuluttua. Tapauksen kuultuani minä koetin luonnollisesti kaikin mokomin löytää tytön, mutta Weylerin rauhoituskäskyä toteutettiin silloin parhaillaan, ja koko Yumurissa ei ollut enää ristin sielua jäljellä; paikka oli autioksi hävitetty."

"Ette siis aivan varmaan tiedä, että Rosa — että Rosa —?"

"Niin, poika surmattiin varmasti, mutta Rosan kohtaloa en tiedä — minulla on siitä oma mielipiteeni. Kävi nimittäin siten, että eräs Estevanin mies yhtyi hiljattain joukkooni, ja häneltä minä kuulin yhtä ja toista Rosasta ja miksi Estevania oli niin säälimättä ja taukoamatta vainottu. Se oli kaikki Cobon ansiota. Oletteko kuullut miehestä? Vai ette? Hän on pahimmistakin pahin — peto — julmuri!" Puhujan ääni vapisi vihasta ja raivosta. "Hän oli nähnyt neiti Varonan, joka oli kaunis tyttö, ja…"

"Jatkakaa", kuiskasi O'Reilly.