"Sain selville, ettei Rosa ollut ensin totellut Weylerin määräystä. Hän ja pari neekeriä — hänen isä-vainajansa entisiä orjia — kätkeytyivät luultavasti Matanzan rinteille, mutta hiukan myöhemmin Cobon miehet kävivät siellä hävitysretkellä — ja murhasivat suuren joukon pakolaisia. Muutamat harvat pääsivät pakoon etäisimpiin rotkoihin, mutta Rosa ei ollut niiden joukossa. Estevanin tähden toimitin mahdollisimman tarkkoja etsintöjä, mutta en löytänyt tytöstä jälkeäkään."
"Ette siis tiedä aivan varmaan, mitä hänelle on tapahtunut?" kysyi
O'Reilly.
"En, mutta sanon vielä kerran, ettei Cobo ota vankeja. Kun kuulin viimeisestä hävitysretkestä, en enää etsinytkään."
"Tuo — Cobo —" amerikkalaisen ääni vapisi, vaikka hän koetti hillitä itseään — "toivon kohtaavani hänet jonkun kerran."
Eversti Lopezin kasvoilla kuvastui äkkiä hillitön raivo, jonka illan hämärä kuitenkin melkein kokonaan salasi. "Niin; juuri niin!" huudahti hän, "ja te olette vain yksi sadasta, jotka toivovat samoin; minä olen toinen. Olen antanut miehilleni tiukan määräyksen, ettei Coboa ja hänen miehiään saa missään tapauksessa säästää, eivätkä ne roistot odotakaan armoa meikäläisten kynsiin jouduttuaan. Kas niin, toveri —" kubalainen laski kätensä O'Reillyn olkapäälle — "olen pahoillani, että minulla oli teille ikäviä uutisia, mutta mehän olemme miehiä — ja sota on semmoista."
"Ei, ei! Sotaa se ei ole — vaan hillitöntä julmuutta. Murhata lapsia ja raiskata naisia — sehän on rikos kaikkia sotalakeja vastaan."
"Lakeja!" toisti eversti käheästi. "Lakejako? Onko helvetissä lakeja? Sota on vain hävitystä — vääryyttä — sortoa — hulluutta. Se vie miehiltä järjen ja tappaa naiset epätoivoon. Se on Jumalan uhmaamista. Sodassa saavat sääli ja armeliaisuus väistyä eikä minkäänlainen hyvyys voi tulla kysymykseenkään, ihmisyyden lakien noudattamisesta puhumattakaan."
Sanoja seurasi pitkä äänettömyys. Sitten Lopez jatkoi:
"Me kubalaiset tiedämme kyllä, mitä suru ja epätoivo ovat, mutta sorto ja kärsimämme vääryydet ovat tehneetkin meidät lujiksi ja urhoollisiksi. Täällä idässähän tulemme sentään hyvin toimeen, mutta te ette voi kuvitellakaan lännen asukasten hirveitä kärsimyksiä ja hävitystä, joka on pantu siellä toimeen — kokonaiset maakunnat on poltettu poroksi ja asukkaat murhattu tahi jätetty nälkään kuolemaan. Tällaista viattomain ihmisten teurastusta, jonka Weyler on siellä järjestänyt, ei ole maailmassa ennen kuultu eikä nähty. Jos Jumala on todellakin olemassa — epäilen sitä välistä — niin hän ei voi sallia tämän kauheuden jatkua; jokaisen surmatun ja kärsimyksiin kuolleen kubalaisen tilalle on nouseva kymmenen kostajaa, kunnes olemme syösseet perivihollisemme armeijoineen mereen. Palatkaa kotimaahanne, ja jos surunne on saattanut teidät meille myötätuntoiseksi, niin huutakaa koko maailmalle, miten tuo Havannan musta paholainen täällä mellastaa, ja pyytäkää hallitustanne auttamaan meitä, että saisimme aseita. Aseita!"
Kului hetkinen, ennenkuin O'Reilly vastasi. Hän sanoi hiljaa: