Mutta O'Reilly oli liian helläsydäminen voidakseen aivan välinpitämättömästi ratsastaa eteenpäin kuten hänen toverinsa teki. Hän oli niin huolissaan Branchin takia, että tämän mieletön uhkarohkeus suututti hänet aivan silmittömästi, ja pysähdyttäen hevosensa silloin tällöin hän piti ystäväänsä tarkoin silmällä.
Tämä matkasi eteenpäin yhtä huolettomasti kuin ennenkin katsellen kaikesta päättäen, mistä hän voisi täydentää vaatevarastoaan, mikä — totta puhuen — oli todellakin sen tarpeessa. Mutta useimmat kauppiaat olivat jo ehtineet sulkea ikkunansa ja pönkittää ovensa, ja kun Branch oli sivuuttanut viimeisen puodin, tiesi O'Reilly pahimman olevan ohi ja kannusti ratsunsa täyteen laukkaan.
Sissit olivat hyökänneet kaupunkiin suoraan ketojen ja viljelysten poikki, mutta nyt johti eversti Lopez joukkonsa valtatielle, joka kulki jonkun matkan jokirantaa pitkin. Eräässä paikassa tämä tie oli aivan suojaton toisen linnakkeen tulelta, mutta sitten se häipyi kunnaiden taakse.
O'Reilly oli viimeisten joukossa, kun tuo vaarallinen paikka sivuutettiin, ja hän oli jo hyvillään, että kaikki olivat selvinneet onnellisesti seikkailusta, kun hän samassa näki eversti Lopezin karkuuttavan suuren miesjoukon seuraamana erään kunnaan laelle ja viittovan kiivaasti kaupunkiin päin.
Johnnie kääntyi katsomaan ja näki Branchin, joka oli jäänyt kauas jälkeen, laskeutuvan satulasta ja menevän rannalle, jossa oli levitetty paljon vaatteita kiville kuivumaan. Hän oli aivan suojaton, ja espanjalaisten joka hetki yltyvä tuli osoitti, että he olivat päättäneet nitistää tuon uskalikon. Veden pinnasta ponnahteli lukemattomia pieniä suihkuja kuin kalaparvi olisi siinä temmeltänyt, ja kivistä kaikkiin suuntiin kimpoilevat luodit surisivat ilkeästi.
Johnnien katsellessa näytelmää melkein hengittämättä Branch koppoi käsivarrelleen pari, kolme puuvillapukua ja kapusi rauhallisesti törmän päälle, jossa hevonen odotti. Noustuaan satulaan hän ajoi sitten kiirehtimättä toveriensa luo, jotka tervehtivät häntä raikuvin hurra huudoin, sillä hänen uhkarohkea seikkailunsa oli juuri omiaan saamaan kubalaiset aivan haltioihinsa.
"Caramba! Sai kuin saikin puhtaan paidan! No, siinä on mies! Espanjan mehiläisten surina on hänen mielestään maailman ihaninta musiikkia! Hyvä! Hyvä! Bravissimo! Kerropas meillekin, mitä säveltä luodit korvissasi soittelivat!" huutelivat miehet tungeskellen hänen ympärillään ihailevassa piirissä.
Voimatta enää hillitä kiukkuaan O'Reilly puuskahti: "Sinä helvetin hullu! Aioitko tapattaa itsesi aivan tahallasi? Ja vain muutaman paidan tähden!"
"Älä puhu pötyä!" ärähti Leslie. "Sanoinhan sinulle, että tarvitsen vaatteita."
"Sinut pitäisi tuomita sotaoikeudessa. Entä mitä aiot tehdä tuolla patjamytyllä? Mukanasi et voi sitä raahata."