"Olit sittenkin oikeassa. Estevan Varona ei ollutkaan kuollut. Oli varmaankin Jumalan tahto, että hyökkäsimme San Antonioon."
"Hän on sairas, kuoleman sairas!" sanoi O'Reilly sortuneella äänellä. "Nuo espanjalaisroistot! Katso, miten häntä on kohdeltu! Tulin taas liian myöhään. Minä tulen aina liian myöhään!" lisäsi hän epätoivoisesti. "Hän heittää henkensä, ennenkuin ehtii kertoa minulle —"
"Rauhoituhan, toveri! Teemme kaikkemme pelastaaksemme hänet.
Lähtekäämme nyt tahi muutoin saamme pian koko San Antonion niskaamme."
O'Reilly nousi. "Nostakaa hänet syliini!" määräsi hän "Kannan itse hänet leiriin."
Mutta Lopez pudisti päätään ja sanoi lempeästi:
"Matka on pitkä ja hänen olisi parempi levätä paareilla. Onpa meillä, Jumalan kiitos, leirissämme armelias enkeli odottamassa, joka kyllä osaa hänet parantaa."
Kun joukko lähti liikkeelle, makasi Estevan Varona heiluvalla vuoteella O'Reillyn ja Judsonin hevosten välissä. He kuljettivat häntä mahdollisimman varovasti koko tuon pitkän ja helteisen matkan, mutta hän ei tullut kertaakaan tajuihinsa eikä tauonnut hetkeksikään hourailemasta.
XX.
EL DEMONION PIENOKAINEN.
Seuraavina päivinä ei O'Reilly voinut kyllin siunata onnellista sattumaa, joka oli tuonut Norine Evansin Kubaan. Paluumatkalla San Antoniosta hän oli huomannut, kuinka sairas ja huono Estevan todellakin oli, ja hän alkoi pelätä, että tuo pahoinpitelyn, nälän ja taudin runtelema poika poloinen oli menettänyt järkensä ainiaaksi. Tämä musertava mahdollisuus aivan hyydytti hänen verensä, kun hän ajatteli, että noissa kuumeen myllertämissä aivoissa saattoi piillä täysi selvyys Rosan kohtalosta eikä hän voinut saada sitä mitenkään tietoonsa. Nämä jännityksen päivät olivat O'Reillyn elämän pisimmät.