"Mitäs tästä sanot!" huudahti O'Reilly ihaillen. "Sehän pyyhkäisi sinut kumoon kuin höyhenen."
Judson oli myös olevinaan suuresti hämmästynyt. "Useimmat lehmät ovat vasenkätisiä", selitti hän. "Koetahan toiselta puolelta."
Branch kuivasi maidon kasvoiltaan. "Kylläpä teillä nyt on hauskaa", virkkoi hän kiukusta vapisevalla äänellä ja valmistautui uuteen yritykseen.
Kauan aikaa näytti siltä, ettei lypsämisestä tulisi mitään, mutta vihdoin oli astia puolillaan maitoa, jonka Branch miedonsi haalealla vedellä lähimmän nuotion ääressä. Mutta vaikeudet eivät päättyneet vielä. Hän otaksui, että kaikki lapset osaavat juoda, ja meni ainakin puoli tuntia, ennenkuin hän huomasi erehdyksensä. Hän ei enää toivonutkaan saavansa muilta apua ja alkoi sentähden muitta mutkitta itse kyhätä imetyspulloa, mikä vihdoin onnistuikin käyttämättömän sikaari-imukkeen ja puhtaan nenäliinan avulla.
Kun hän sitten vihdoin istahti ja alkoi hellävaroin ruokkia itkeskelevää pienokaista, muuttui kubalaisten käytös heti. Nauru vaikeni ja joka taholta alkoi kuulua ihastuksen mutinaa. Heidän sankarinsa, tuo tuittupäinen, omituinen ja hurja El Demonio ruokkimassa pientä, hentoa sylilasta öisen leirinuotion hohteella oli näky, joka täytti heidän sydämensä suurella ilolla ja tyydytyksellä.
O'Reilly nousi jo päivän koittaessa ja pyysi saada auttaa Estevan
Varonan hoitelemisessa, mutta Norine ei suostunut.
"Kuume on hiukan laskeutunut ja hän on saanut hiukan ruokaakin", ilmoitti tyttö. "Herkut, joiden takia te pojat panitte henkenne alttiiksi, ovat nyt hyvään tarpeeseen."
"Mahtaneeko hän kyetä puhelemaan kanssani jo tänään?" kysyi O'Reilly kiihkeästi.
"Ei tänään eikä vielä moneen päiväänkään, pelkään."
"Ellet pahastu, niin olisin mielelläni hänen läheisyydessään kuullakseni; mitä hän puhelee", sanoi O'Reilly toivehikkaasti. "Hän voisi virkkaa silloin tällöin jonkun sanan Rosastakin."