"Niin, eilen se tuntui minusta aivan mahdottomalta, mutta mihinkäpä minä hänet nyt panen", vastasi Branch miettivästi. "Siinäpä pulma juuri onkin. Läheisyydessä olevissa maataloissa on mukuloita enemmän kuin tarpeeksi, joten en voi häntä niin vain heittää vieraiden ihmisten armoille."
"Kuljetat siis lasta aina mukanasi, minne hyvänsä menemmekin?" kysyi
O'Reilly huvitettuna.
"Mikäs sen estäisi?"
O'Reilly pudisti päätään. "En luule sen käyvän niinkään helposti päinsä; joukkomme ei ole mikään rauhallinen pitkäpallojoukkue. Entä mitä arvelet lapsen äidin nyt ajattelevan?"
"Tulimmainen! Oli siinäkin äiti, sanon minä! Hän luultavasti tahtoi päästä pienokaisesta, koska hän oli niin valmis karkaamaan tiehensä. Tuommoiset ihmiset, jotka eivät välitä lapsista sen enempää, eivät lainkaan ansaitsisi sellaista suurta siunausta kuin lapset ovat. Tahtoisin mielelläni kasvattaa tämän pienokaisen omien periaatteideni mukaan." Branchin kasvot kirkastuivat samassa. "Nytpä olen keksinyt nimen!"
"No, minkä?"
"Tuli, Sade."
"Kirositko, vai oliko tuo nimi?"
"Eikö olisikin sopiva nimi? Uusi ja sisältörikas, vai mitä? 'Tuli,
Sade, Branch!' Mitäs pidät? Sehän sointuu mainiosti."
"Jos otat hänet todellakin ottolapseksesi, niin luonnollisesti voit ristiä hänet miksi tahdot — mutta hän on niin kovin tumma. Minä epäilen, että hän on — mulatti!" sanoi O'Reilly harkitun ilkeästi.