"Jahah! Te olette siis noita Gomezin amerikkalaisia, vai mitä? Sitä en olisi mitenkään voinut arvata näöstä päättäen, sillä aurinko ja tuulet ovat tehneet teistä oikein aitokubalaisen. Entä pukunne —! Joku voisi erehdyksessä luulla teitä kubalaiseksi esikuntaupseeriksi."
O'Reilly yhtyi kenraalin sydämelliseen nauruun, sillä hän oli aivan yhtä repaleinen kuin tämän köyhin soturi. Kengät olivat aivan hajoamistilassa, ja piikkilankojen ja pensaiden repimä puuvillapuku, joka oli matkalla pahoin tahraantunut, oli välttämättä korjattava kelvatakseen enää käytäntöön. Parta oli saanut rauhassa rehoittaa, ja iho oli paahtunut mahongin ruskeaksi. Hänen ulkomuodossaan ja asussaan ei ollut tosiaankaan mitään, joka olisi ilmaissut hänen kansallisuutensa.
"Tässä kirjeessä", jatkoi kenraali, "on minulle määräys auttaa teitä jossakin yrityksessä. Olen käytettävänänne."
Johnnie selosti asiansa mahdollisimman lyhyesti, ja kenraali kuunteli nyökäyttäen silloin tällöin päätään ollen samalla hyvin hämmästyneen näköinen.
"Niin, minä sain vihdoin selville, että neiti Varona oli mennyt kaupunkiin. Epäilettekö —"
"En suinkaan, herra kenraali."
"Anteeksi — mutta miksi sitten olette taivaltanut tämän pitkän matkan?"
"Tulin noutamaan häntä veljensä luo."
"Tässä — tässä on varmaankin jokin väärinkäsitys Neiti Varona on
Matanzan kaupungissa — hän on vanki."
"Aivan niin. Sieltä minä aionkin hänet hakea."