Kenraali Betancourt hämmästyi niin, että hän astahti askeleen takaisin.
"Hyvä mies!" huudahti hän. "Oletteko totisesti hullu?"
"Taidanpa olla", vastasi O'Reilly heikosti hymyillen. "Luulen, että kaikki rakastuneet ovat enemmän tahi vähemmän päästään vialla."
"Rakastuneet? Vai niin! No, nyt alan jo ymmärtää. Tuota noin — miten olette muuten ajatellut suoriutuvanne tuosta — tuosta aivan mahdottomasta yrityksestä?"
"Sanoitte juuri minulle, ettei kukaan voi erottaa minua kubalaisesta, mihin seikkaan minä nyt perustan koko suunnitelmani. Jos kerran pääsen kaupunkiin, niin jotenkin minä keinottelen itseni sieltä uloskin ja tuon hänet mukanani."
"Hm!" Kenraali katseli O'Reillyä miettivästi. "Kaupunkiin pääsette varmasti hyvinkin helposti, kun puhutte kieltämme kuin synnynnäinen kubalainen, mutta poispääsy on vallan toinen asia, minkä kyllä tulette huomaamaan. Matanza on nyt vain ruton, nälän ja epätoivon koto, johon ei kukaan mene enää vapaaehtoisesti ja josta ei kukaan pääse elävänä ulos."
"Jotakin sellaista olen minäkin kuvitellut", vastasi Johnnie huolettomasti.
"Tehän olette vallan merkillinen nuori mies!" huudahti kenraali hämmästyen yhä enemmän. "Onko mahdollista, ettette käsitä, kuinka hirveä ja vaarallinen tilanne kaupungissa on?" Hänen mieleensä näytti äkkiä johtuvan jotakin, ja hän lisäsi nopeasti: "Sanokaahan, ettehän vain ole sattumalta tuo kuuluisa sankari El Demonio? Olen kuullut kerrottavan, että hän on todellinen hornanhenki. Ettekö? No hyvä! Sanotte tahtovanne mennä Matanzaan, ja minun pitäisi auttaa teitä. Teen voitavani kun vain sanotte, miten se käy päinsä."
O'Reilly epäröi hetkisen. "Ensinnäkin tarvitsen rahaa", sanoi hän sitten viivytellen. "Minulla — minulla ei ole nimittäin pesetaakaan."
"Annan mielelläni vaikka viimeisenikin."
Johnnie kiitti sydämellisesti. "Vielä yksi seikka", jatkoi hän sitten. "Oletteko niin hyvä ja annatte Jacket-pojalle, joka on ollut mukanani koko matkan, eheät housut ja lähetätte hänet ensi tilassa takaisin itään?"