"Saanko tulla mukaanne?" kysyi tungettelija.
"Vai niin! Lähdit kuitenkin jälkeeni, vaikka minä sanoin, etten huoli sinusta!" O'Reillyn ääni oli nuhteleva, mutta se ei vaikuttanut poikaan vähääkään.
"Katsos nyt", O'Reilly astui lähemmäksi, "koeta nyt olla järkevä, Jacket." Mutta Jacket oli varuillaan, ja tunkien perunan suuhunsa hän peräytyi turvallisen väli matkan päähän. Hän ei ilmeisesti luottanut O'Reillyn aikeisiin, ja mutisten jotakin hän sieppasi käteensä tukevan seipään.
"Tule tänne!" käski O'Reilly.
Mutta Jacket pudisti vain päätään, ja saatuaan perunan niellyksi hän käski ihanteensa mennä Kubaa hiukan kuumempaan paikkaan.
"Olen sisukas poika", sanoi hän, "äläkä rupea kujeilemaan kanssani."
Sitten vaihdettiin muutamia sanoja, ja kun poika huomasi, ettei hänelle aiottu tehdä mitään pahaa, istahti hän kuuntelemaan. Mutta kaikki nuhteet ja pyynnöt eivät hyödyttäneet mitään. Hän kielsi lähteneensä hyväntekijänsä jälkeen ja sanoi olevansa vapaa mies, joka sai mennä minne hän itse tahtoi. Jos kävi siten, että hän saapui Matanzan kaupunkiin silloin kun O'Reilly sattui tulemaan sinne, oli se vain kohtalon oikku, ja jos hänen seuransa oli vastenmielinen, niin O'Reillyhän saattoi odottaa ja tulla myöhemmin; se asia ei liikuttanut Jacketia lainkaan. Hänen täytyi toimittaa Matanzassa muutamia tärkeitä asioita, eikä hän aikonut kääntyä takaisin. Poika, valehteli oikein roimasti, oikein julkeasti, mutta piti siitä huolimatta kuulijaa tarkoin silmällä.
"No hyvä", sanoi O'Reilly vihdoin. "Mennään sitten yhdessä."
Jacketin kasvot kirkastuivat heti, ja hän aivan säteili tullessaan lähemmäksi.
"Minulla on aina omat keinoni, vai mitä, hitto vie?" nauroi hän.