Tieto verityöstä oli pian levinnyt kaupunkiin eivätkä itku ja valitukset vaienneet sinä yönä Varonan, kartanossa. Kuolleiden ja haavoittuneiden omaiset olivat saapuneet noutamaan ja hoitamaan omiansa, mutta donna Isabel oli kaikista surevista lohduttomin. Hän itki ja valitti tukkaansa raastaen ja voi sanoa, että hän sai täysin maistaa oman ahneutensa valmistaman maljan katkeruuden. Hän käsitti menneensä liian pitkälle, eikä erehdystä voinut enää korjata. Maailmassa oli ollut vain kaksi henkilöä, jotka olivat tienneet aarteen salaisuuden, ja nyt hän oli aiheuttanut kummankin kuoleman. Hän muisti myös Sebastianin sanat, että maatilan kiinnekirjatkin olivat tuossa kätkössä, jota kymmenentuhatta miestä ei löytäisi, vaikka he etsisivät kymmenentuhatta vuotta.

Tämä haikea ja lohduton suru sai don Estevan-vainajan ystävät arvelemaan, että leski oli varmaankin rakastanut puolisoaan hyvin hellästi. He sanoivat toisilleen, että he olivat väärin häntä tuominneet.

III.

O'REILLY.

Ikä ja ylellinen elämä olivat vaikuttaneet, että sokerikauppias don Mario de Castañon paino oli arveluttavasti lisääntynyt. Hän oli todellakin niin lihava, että hän käveli kuin pingviini, ja kun hän ratsasti, olivat hevoset nääntyä. Tuo kunnon kauppias ei ollut mieleltään keveämpi kuin ruumiiltaankaan, sillä hän oli sekä rikas että vakava, ja kun rikas ja lihava mies ottaa rikkautensa ja lihavuutensa mitä vakavimmalta kannalta, on tulos aina sangen vaikuttava.

Luonteeltaan oli don Mario käytännöllinen ja arkipäiväinen ja hän kehuikin, etteivät hänen harrastuksensa olleet milloinkaan kohdistuneet muihin kuin liikeasioihin. Mutta nyt oli hän suuresta vatsastaan, paksusta niskastaan, helteestä ja hengenahdistuksesta huolimatta aivan hurmiotilassa. Don Mario oli rakastunut ja uskoi hellien tunteidensa saavuttaneen myös vastakaikua. Hänen palvontansa esine oli pieni Rosa Varona, hänen entisen ystävänsä tytär, ja ajatellessaankin tyttöä hän jo lämpeni — ainakin hän uskoi niin, vaikka tuo lämpö saattoi yhtä hyvin johtua kesän helteestä, joka rasitti häntä kovin. Hänen sydämensä aivan pompahteli riemusta, mikä oli sangen vaarallista hänen kaltaiselleen sydäntautiin taipuvaiselle henkilölle. Hän oli tavannut Rosan vain pari kertaa tämän kotiuduttua koulusta Pohjois-Amerikasta, mutta se oli ollut kylliksi; hän oli heti päättänyt naida tytön, mikä oli tälle suuri kunnia.

Don Marion kaltaisen mahtavan henkilön päätös oli ratkaiseva muillekin, ja koska hän tiesi donna Isabelin, Rosan äitipuolen, elävän tunnetusti niukoissa oloissa puolisonsa kuoltua, ei hänen mieleensäkään johtunut, ettei hänen kosintansa onnistuisi. Ja nyt hän oli matkalla vartavasten sopimaan asiasta donna Isabelin kanssa.

Hiki valui virtana jokaisesta huokosesta ja ratsun selkä taipui aivan kaareksi hänen painonsa alla, mutta siitä huolimatta hän tunsi ruumiissaan nuoruuden notkeutta ja mielessään poikamaista hilpeyttä. Hän oli mielestään kuin uljas prinssi, joka ratsastaa noutamaan lemmittyään tämän vaatimattomasta majasta.

Hänen tulonsa oli donna Isabelille täydellinen yllätys ja kiiruhtaessaan vierasta vastaan jaksoi hän tuskin hillitä uteliaisuuttansa, sillä don Mario ei juuri rasittanut itseään vieraskäynneillä. Kun ensimmäiset muodolliset tervehdykset oli vaihdettu, katseli vieras ympärilleen arkihuoneessa ja huomautti huoaten:

"Näen paljon muutoksia."