"Mitä joutavia! Mehän olemme miehiä. Täällä on naisia ja lapsia —"
Mutta Jacket oli näköjään aivan tunteeton ja harkitsi asioita vain kylmän järjen kannalta. "Mitä luulet muutamain kolikkojesi hyödyttävän tuossa suuressa laumassa?" kysyi hän. "Jumala on sallinut näin tapahtua ja hän tietää, mitä hän tekee. Sitäpaitsi on lemmittysi todennäköisesti yhtä nälkäinen kuin kaikki muutkin, ja kun löydämme hänet, tarvitsee hänkin varmasti ruokaa."
O'Reilly veti kätensä vitkalleen taskustaan. "Niin, olet oikeassa", sanoi hän, "rahat ovat Rosan. Mutta lähtekäämme täältä — minä — minä en kestä tätä."
He palasivat Plaza de la Libertad-kadulle ja istuivat eräälle penkille päivää odottamaan. He olivat hyvin uupuneet, mutta nukkumisesta ei tullut enää mitään, sillä kuolleita kokoilevat ruumisvaunut jyrisivät kaduilla.
Etsinnän huolellinen suoritus vaati, että heidän oli tunkeuduttava keskitysleirin joka soppeen, ja kauhuja, joita he siten joutuivat näkemään, ei kumpikaan voinut milloinkaan täysin unhottaa. Heidän näkemänsä näyt olivat sellaiset, että heidän nuorekas hilpeytensä katosi muutamassa päivässä olemattomiin. Päivän toisensa jälkeen he kulkivat aamusta iltaan tarkastellen pakolaisten majoja, tutkien kasvoja ja kysellen ja tiedustellen kaikilta, kunnes he olivat lopen uupuneet ja surusta sairaat.
Kun kaikki etsiskelyt olivat hyödyttömät eikä Rosa Varonasta löytynyt jälkeäkään, alkoivat kamalat aavistukset painaa O'Reillyn mieltä; kasvoihin ilmestyi ryppyjä, hartiat painuivat kumaraan ja astunta kävi laahustavaksi. Oli vain Jacketin ansiota, että hän välitti enää lainkaan olla liikkeellä. Poika, joka oli nyt todellakin tarpeellinen, osoittautuikin oikeaksi jalokiveksi; häntä ei mikään masentanut, eikä hänen uskonsa milloinkaan pettänyt, ja O'Reilly alkoi tuntea sisimmässään suurta kiitollisuutta, että sai pitää hänet luonaan.
Jacketin kasvot kalpenivat myös ja huulet painuivat harmaiksi, mutta hän koetti aina olla hyvällä tuulella eikä valittanut milloinkaan. Joka aamu hän kävi uudella innolla työhön ja odotti kiihkeästi, mitä päivän mittaan mahtoi tapahtua, ja etsinnän onnellista ratkaisua hän ei epäillyt silmänräpäystäkään. Sellainen esimerkki vaikutti suuresti hänen toveriinsa. He elivät mahdollisimman säästeliäästi uhraten toimeentuloon vain pari senttiä päivässä ja tutkivat perusteellisesti koko kaupungin laidasta laitaan.
Ensimmältä O'Reilly mietti useinkin, miten pako oli suunniteltava etsinnän loputtua, mutta kuta pidemmälti aikaa kului sitä vähemmän hän ajatteli asiaa. Eikä hänen tarvinnut enää huolehtia siitäkään, että hänet tunnettaisiin. Hän oli usein kohdannut vanhoja tuttaviaan näiden huomaamatta mitään, ja kerran hän sattui tulemaan aivan suoraan vanhaa don Mario de Castañoa vastaan. Don Mario oli myöskin muuttunut; hän oli vanhentunut ja lihavat kasvot olivat huolestuneiden ryppyjen uurtamat. O'Reilly oli kuullut huhuja, että sota oli köyhdyttänyt hänet.
He olivat vihanneet toisiaan, mutta siitä huolimatta O'Reilly tunsi äkillistä halua ilmaista itsensä ja tiedustella Rosan kohtaloa. Mutta hän muisti ajoissa, että don Mariota oli aina mainittu kostonhimoiseksi, minkätähden hän hillitsi halunsa. Eräs toinen tapaaminen painui sitä vastoin iäksi hänen mieleensä.
Hän ja Jacket sattuivat olemaan eräänä päivänä rautatieasemalle kokoontuneessa kerjäläisjoukossa, joka pyyteli almua Havannasta saapuvan junan matkustajilta, joita oli siihen aikaan sangen vähän ja enimmäkseen vain espanjalaisia upseereita, joille tuo nälkiintynyt ryysyläisjoukko ei ollut mitään uutta. Välistä sattui kuitenkin, että tuon sanomattoman kurjuuden näkeminen sai jonkun vieraan hellittämään kukkaron nauhoja, minkätähden odottava joukko oli aina saapuvilla. Tänään O'Reilly kuuli suuresti hämmästyen, että nuo kimeät avunpyynnöt muuttuivat äkkiä raivoisaksi mutinaksi. Vihellyksiä sekautui herjausten tulvaan ja sitten tuli oudon hiljaista, kun eräs roteva ja turpea vapaaehtoisten everstin univormuun puettu mies tunkeutui joukon läpi. Mies oli tavattoman tumma ja synkän näköinen, ja toisessa poskessa oli pitkä punainen arpi, joka veti suupielen hiukan ylös omituiseen irvistykseen, niin että pari hammasta näkyi.