Hän otti tuon epämuodostuneen olennon syliinsä ja peitti suudelmilla nuo kuihtuneet värittömät kasvot. Mutta Rosa ei vastannut hänen hyväilyihinsä, vähäiset voimat olivat pettäneet, ja hän lepäsi O'Reillyn käsivarsilla liikkumattomana ja tuskin hengittäen. Kyyneleet vierivät poskille ja sormet sivelivät hyvin heikosti O'Reillyn partaista poskea.
Kului hetkinen, ennenkuin Johnnie selvisi hämmästyksestään ja käsitti täydellisesti, että kaikki oli totta, mutta sittenkään hän ei saanut sanaakaan lausutuksi, sillä hänen mielensä oli hurjassa kuohuntatilassa. Ilo, kiitollisuus, sääli ja tuhannet muut tunteet yhtyivät jonkinlaiseksi huumaukseksi, joka teki selvän ajatustoiminnan ja puhumisen mahdottomaksi.
Pelko palautti hänet vihdoin järkiin, sillä hän huomasi, että Rosa oli mennyt tajuttomaksi eikä tuntenut hänen hyväilyjään. O'Reilly kantoi hänet nopeasti penkille ja alkoi virvoitella häntä, ja hetkisen kuluttua Rosa avasikin silmänsä ja sanoi hymyillen tuskin kuuluvalla äänellä:
"Jumala kuuli rukoukseni ja lähetti sinut luokseni."
"Rosa! Oletko sairas?"
Tytön silmäluomet värähtivät.
"Olen kuolemaisillani, O'Rail-ye", kuiskasi hän. "Odotin vain saadakseni nähdä sinut vielä kerran."
"Ei, ei!" Tuskissaan hän nosti tytön jälleen syliinsä.
Hennoilla sormillaan Rosa siveli jälleen O'Reillyn poskia ja kosketti tämän repaleista pukua. "Sinä olet myöskin kärsinyt. Mikä on tehnyt sinusta niin köyhän, että sinun täytyy nähdä nälkää, O'Rail-ye?"
"En ole köyhä, vaan rikas. Kuuletkos?" Hän helisteli rahoja taskussaan. "Minulla on rahaa, rahaa sinulle, sydänkäpyseni, jolla ostan sinulle lääkkeitä ja ruokaa, niin että tulet terveeksi ja vahvaksi jälleen. Rosa kultaseni, olen etsinyt sinua niin kauan, niin kauan —" Ääni sortui ja hän antoi päänsä vaipua. "Minä — minä pelkäsin —"