Rosa risti vavisten kätensä. "Olet löytänyt sen, O'Reilly — olet löytänyt sen", kuiskasi hän.
"Ei, ei! En ole vielä löytänyt mitään. Mutta olen lähettänyt Jacketin hankkimaan kuokan tahi rautakangen, ja tänä yönä minä aion murtaa alas tuon kivityksen ja tarkastaa, mitä sen takana oikein on."
"Tänä yönäkö? Sinun täytyy antaa minun tulla mukaan. Tahdon auttaa sinua."
"Hyvä on, mutta älä anna toiveillesi kovin suurta valtaa, sillä meillä on kaikki mahdollisuudet pettyä katkerasti. Äläkä puhu mitään Evangelinalle. Minulla on vielä muutamia pennyjä jäljellä, joilla aion ostaa pari kynttilää."
Rosa syleili lemmittyään kiihkeästi. "Jokin sanoo minulle, että kaikki on totta! Tiedän nyt, että sinä pelastat meidät kaikki."
Evangelina mutisi nurkassaan miehelleen: "Noita lemmenlintuja! He ovat kuin pari kyyhkystä; yhtä suutelemista ja kuhertelua!"
Jacket palasi illan pimetessä tuoden mukanaan ruosteisen, ainakin kolmen jalan mittaisen, tukevan rautakangen, joka oli nähtävästi kuulunut johonkin ikkunaristikkoon. Poika oli väsynyt ja tuskastunut. "Kuokka! Rautakanki! Yhtähyvin voisi koettaa varastaa kanuunan San Severinosta. Olen valmis tekemään kaikkea, jossa on jotakin järkeä, mutta —"
"Juuri tämmöistä tarvitsenkin; tämä on oikein hyvä", sanoi O'Reilly.
"Hauskaa kuulla", murahti Jacket; "tuo kepakko oli maksaa minulle henkeni. Selkäni melkein katkesi, kun väänsin sitä irti, ja tuo roisto, joka omistaa talon — taivaan tuli hänet murskatkoon — ajoi minua takaa, kunnes olin läkähtyä. Jos veitseni olisi ollut valmis, olisin kääntynyt päin ja antanut hänelle jotakin kylkiluiden väliin. Juoksin niin, että keuhkoni olivat haljeta."
Majassa oli enää vain sen verran ruokaa, että se tuskin riitti naisille ja sairaalle Asensiolle, ja kun O'Reilly oli ostanut viimeisillä rahoillaan kynttilöitä, täytyi hänen ja Jacketin olla jälleen syömättä. Myöhään illalla, kun kaikkialla kurjassa keskitysleirissä vallitsi yön syvä hiljaisuus, hiipivät nuo kolme aarteenetsijää majastaan ja suuntasivat kulkunsa kukkulalle. Jännityksestä huolimatta he liikkuivat kaikki sangen hitaasti, sillä heillä ei ollut voimia kiiruhtaa, ja onneksi ei kaupungin piirin sisäpuolella ollut enää kulkuvahteja, kun nälkä oli riistänyt pakolaisilta voimat uskaltaa yrittää paeta. Espanjalaisten valppaus oli vähentynyt samassa suhteessa, ja nyt vartioitiin vain tuota korkeata piikkilankaestettä, joka kiersi koko kaupungin ympäri. Ketään ei kohdattu.