"Anteeksi, eversti. He palasivat kylmä hiki otsallaan ja viettivät loppuyön polvillaan. Nainen oli siellä jälleen. Olettehan nähnyt meren välkehtivän yöllä? Miehet sanoivat, että naisen kasvot hehkuivat aivan samalla tavalla, ja maan sisästä kuului kahleiden kalinaa ja vasarain pauketta. Kertomuksen onnettomuustapauksesta tiedätte, joten asia on selvä. Mutta kamalaa se vain on."
"Todellakin kummallista", myönsi Cobo; "mutta jokin selitys on luonnollisesti olemassa ja aivan yksinkertainen. Henget — jos nyt sellaisia onkaan — ovat vain tyhjää — kuin ilmaa; miten siis semmoiset voisivat kalistella kahleita? Näit luultavasti vain jonkun kurjan 'rauhoitetun', joka oli etsimässä jotakin syötävää, ja kuvittelit loput."
"En suinkaan! Kuulinhan kaikki omin korvin. Kuiskauksia, äänten mutinaa, valitusta ja vanhan Sebastianin vasaran kalkutusta. Tuo vanha orja on synteinsä tähden kahlehdittu johonkin La Cumbren luolaan. Äänetönkö? Enhän ole lapsi! Tiedän kyllä milloin nukun ja milloin olen valveilla. Paikka on noiduttu, enkä lähde sinne enää millään hinnalla."
Cobo vaipui mietteisiinsä antaen savukkeen hiiltyä, niin että se viimein poltti hänen paksuja sormiaan. Hän ei ollut lainkaan taikauskoinen eikä ylimalkaan uskonut mitään yliluonnollista olevan olemassakaan, mutta siitä huolimatta hän oli varma, ettei aliupseeri valehdellut, ja Pancho Cueton mainitseminen johti hänen ajatuksensa oudoille urille. Hän oli tuntenut Cueton hyvin, ja tämän järkähtämätön usko aarteen olemassaoloon oli usein johtunut hänen mieleensä. Hän kummaili nyt, oliko jokin toinen, jolla oli yhtä luja usko, mahtanut jotenkin keksiä salaisuuden avaimen ja toimitti nyt etsintöjä kaikessa hiljaisuudessa. Ajatus oli uskomaton, mutta siitä huolimatta Cobo päätteli, että jos joku kerran oli nuuskimassa noiden autioiden raunioiden ympärillä, täytyi tällä olla pätevät syynsä. Tuon naisen läsnäolo — naisen, jolla oli hehkuvat kasvot, oli kyllä sangen kummallista, mutta koko juttuhan oli kummallinen. Hän päätti ottaa siitä selvän ja mutisi: "Tahtoisinpa nähdä tuon hengen."
Aliupseeri kohautti olkapäitään. Hänen kasvoistaan näki selvästi, ettei hän aikonut vastata onnettomuuksista, jotka tuommoisen toivomuksen toteutuminen voisi aiheuttaa. "Ensi yönähän sopii koettaa", sanoi hän.
"Hyvä on! Käyn katsomassa, ja jos näen jotakin tavatonta, niin — tuota noin — sitten uskon, mitä olet minulle puhunut. Mene nyt kaikella muotoa papin luo, sillä se ei sinua suinkaan vahingoita."
XXVI.
KUN COBO SEISOI PÄÄLLÄÄN.
Rosa ja O'Reilly istuivat koko sen päivän käsi kädessä ja odottivat nälkää ja väsymystä tuntematta kärsimättömästi ja mitä suurimmassa jännityksessä yön tuloa. Välistä he olivat aivan suunniltaan ilosta ja puhelivat riemuiten hyvästä onnestaan ja välistä pettymyksen pelko teki heidät ihan sairaiksi. Kerta toisensa jälkeen he astuivat ulos majasta ja tuijottivat pelokkaasti La Cumbren rinteelle ollakseen varmat, ettei kaikki ollut vain ihmeellistä satua, ja yhä uudelleen Johnnie kuvaili pienimpiä yksityisseikkoja myöten, mitä hän oli nähnyt kaivon pohjalla. Iltapäivällä hän koetti useamman kerran nukkua, mutta ei voinut, sillä heti kun hän sulki silmänsä, oli hän kuilussa harjanteen laella koettaen murtaa tuota lujaa kivitystä ja vettyneitä hirsiä. Toimetonna oleminen hermostutti, ja väsymys teki hänet kuumeiseksi ja kärsimättömäksi.
Jacket oli myöskin jännityksessä, ja koetettuaan monta kertaa turhaan saada unen päästä kiinni hän nousi ja meni ulos auringon paisteeseen veistään teroittamaan. Hiottuaan sen kahdenpuolen teräväksi hän teki siihen pään ja ripusti sitten laitteen nuoraan kaulansa ympärille. Hän näytti sitä O'Reillylle, ja saatuaan kiittävän arvostelun hän meni jälleen ulos ja koetti unhottaa kuinka sairas hän oli. Mustia pilkkuja häilyi silmäin edessä, ja välistä huimasi päätä niin, että hän pelkäsi kaatuvansa. Hän tiesi tämän kaiken johtuvan ravinnon puutteesta ja oli ollut jo niin kauan nälissään, että häntä inhoitti ajatellakin ruokaa, kummallista kyllä. Kukkulalle nousu alkoi hirvittää, sillä hän pelkäsi, ettei hänellä olisi enää voimia laskeutua sieltä alas.