Salaisuuden säilyttäminen onnistui hyvin, sillä Evangelina oli ravinnon etsinnässä melkein koko päivän, ja Asensio makasi kuumehoureissa, ollen liian sairas kiinnittämään mitään huomiota toisten puuhiin.
Pimeän tultua nuo kolme lähtivät sitten jälleen kapuamaan raunioille, ja heistä tuntui kaikki niin kummalliselta, ja epätodelliselta. He eivät puhelleet enää, sillä keskustelu väsytti ja koko päivän kestänyt jännitys alkoi herpaista. O'Reilly horjahteli kulkiessaan, jalat olivat lyijynraskaat, ja työ, johon hänen oli jälleen ryhdyttävä, peloitti häntä. Hän ei voinut muuta ajatellakaan, ja hänestä tuntui, että tuon oven murtamiseen tarvittiin vähintäin Herkuleen voimat. Mutta päästyään jälleen kaivon pohjalle hän sai uutta tarmoa katsellessaan Sebastianin käsialaa, ja kun hän ei voinut ovelle mitään, muutti hän menettelytapaa ja alkoi vääntää irti kiiloja, joilla ovi kehyksineen oli kiinnitetty lujasti aukkoon. Hän riehui epätoivon vimmalla ja hetkisen kuluttua hän oli lrroittanut koko ovilaitteen paikoiltaan, jolloin kaivon seinämään syntyi niin suuri aukko, että hän mahtui parahiksi ryömimään lävitse.
"Kaikki valmista!" huusi hän Rosalle, ja ottaen kynttilän käteensä hän kumartui katsomaan aukkoon. Hän näki, mitä hän oli odottanutkin, pienen luolan, joka oli ilmeisesti louhittu kaivoa kaivettaessa, ja käsitti nyt, kuinka helppo oli ollut kätkeä se aivan jäljettömästi. Rosa odotti ylhäällä melkein hengittämättä, kunnes O'Reilly suoristausi ja katsahti häneen.
O'Reilly koetti puhua, mutta ei saanut sanaa suustaan, ja hänen kädessään oleva kynttilä häilyi sinne tänne.
"Mitä näet?" kysyi tyttö kiihkeästi ja peloissaan.
"Se — se on täällä! Na-nassakat, lippaat — kaikki!"
"Jumalan kiitos! Olemme vihdoinkin löytäneet isäni rikkaudet!"
Rosa unhotti ympäristönsä kokonaan ja liittäen kätensä ristiin hän pyysi O'Reillyä tarkoin huolehtimaan, että he saisivat aarteen haltuunsa. Hän meni peloittavan lähelle kaivon reunaa ja polvistui kuin jokin rukoileva papitar; silmät olivat kyynelissä ja korvissa kaikui huumaava kohina. Ei ollut lainkaan ihmeellistä, ettei hän huomannut suurta tummaa olentoa, joka ilmestyi pimeästä hiipien ja pysähtyi hänen taaksensa.
"Hän tarkoitti sen lapsilleen", nyyhkytti hän, "ja sallimus pelasti sen julmilta vihollisiltamme. Jumala johdatti meidät tänne, O'Reilly. Sanohan, mitä nyt näet?"
O'Reilly oli nyt ryöminyt sisälle tuohon kosteaan kammioon, ja kynttilän liekki loi kapean valojuovan kaivon vastapäiselle seinälle. Rosa kuuli hänen puhelevan liikkuessaan.