Vaarallinen yritys oli alkanut. Rosa oli nyt kokonaan antautunut hänen johdettavakseen, ja O'Reilly tunsi nyt, kun vaarat vaanivat heitä joka taholla, että tyttö kuului hänelle ehdottomammin ja täydellisemmin kuin milloinkaan ennen, ja hän painoi tämän hellästi povelleen kuiskaillen hänelle lemmen suloisia sanoja ja tunnustaen tunteensa kiihkeämmin kuin hän oli milloinkaan ennen uskaltanut. Oli kuin ympäröivä pimeys olisi liittänyt heidät lujemmin toisiinsa, ja tuntiessaan Rosan sydämen lyönnit omaansa vasten O'Reillyn sieluun tulvahti sanomaton onnentunne.
He kuiskailivat hiljaa, etteivät herättäisi nukkuvaa poikaa, eivätkä huomanneetkaan ajan kulkua. Rosa lepäsi lemmittynsä olkapäätä vasten ja kertoi monien hyväilyjen keskeyttämänä, kuinka katkerasti hän oli sulhoaan ikävöinyt ja kuinka äärettömän onnellinen hän nyt oli. Hetki oli heidän elämänsä onnellisin.
Välistä O'Reilly luuli, että Rosa uinaili, mutta ei ollut milloinkaan varma, sillä tyttö tunsi hänen pienimmänkin liikkeensä ja vastasi hänen huultensa arimpaankin kosketukseen. Yö kului sukkelaan ja heidän mielestään liiankin pian.
Päivän koittaessa Morin herätti väkensä. Kannelta kuului uneliasta mutinaa, paljaiden jalkojen töminää ja väkipyörien kitinää, kun purjeita levitettiin. Keulassa kuului joku hakkaavan puita aamiaisen valmistusta varten. Toinen purjealus teki äänistä päättäen myöskin lähtöä ja eräs kalastajavene, täynnä yön saalista, ankkuroi lähelle. Villarin veljekset tunsivat jaalan rupeavan hiljaa keinumaan ja tiesivät sen suuntaavan kulkunsa sataman suulla olevaa espanjalaista kanuunavenhettä kohti, joka oli siellä vartioimassa juuri tämmöisten yritysten varalta. Hetkisen kuluttua kuului huuto, joka hyppäytti heidän sydämensä kurkkuun. Morin itse vastasi:
"Huomenta, toveri! Oletteko saaneet kiinni noita kirottuja salakuljettajia sitten kuin näin teidät viimeksi? Niinkö? Cayo Romanonko? Kas vain! Ne tulevat yöllä ja menevät yöllä. Jos olisin laivanne peräsimessä, niin minä vannon, että veisin teidät paikkaan, jossa saisitte kiinni koko roistojoukon. Tunnen tarkkaan nämä vedet. Mitäkö kuljetan?" Morin purskahti nauruun. "Senhän kyllä tiedätte — tietysti tykkejä ja ammuksia kapinallisille. Tahdotteko tulla katsomaan?… Eikö?… No kuppi kuumaa ehkä maistuisi näin aamutuimaan?"
O'Reilly tirkisti kajuutan pienestä tuhruisesta ikkunasta ja näki, että jaala lipui juuri panssarilaivan perän ohi, joten hän kavahti kiireesti syrjään.
Vieraanvaraisista sanoistaan huolimatta ei kapteeni Morin poikennut suunnastaan tuumaakaan, vaan viiletti rauhallisesti eteenpäin huudellen silloin tällöin jonkun leikkisän sanan näkymättömälle puhekumppanilleen. Näytti aivan uskomattomalta, että espanjalaiset päästäisivät jaalan menemään ilman mitään muodollista tarkastustakaan, vaikkapa vain lyhemmällekin matkalle, mutta niin oli kuitenkin asianlaita. Järjestys oli kokonaan höltynyt. Espanjalaiset olivat ilmeisesti saaneet kyliänsä noiden pienten alusten tarkastuksesta. Todellakin heidän tapaistaan.
Yksi vaarallinen kohta oli nyt onnellisesti sivuutettu, mutta niitä oli vielä paljon jäljellä, sillä Morinin jaalan saattoi pysäyttää jokainen rannikkoa vartioiva laiva, joita oli lukuisasti itäänpäin mennessä. Siitä huolimatta katsoivat pakolaiset olevansa pelastetut, kun tuskallisessa jännityksessä vietetyn tunnin kuluttua päästiin sataman suusta aavalle merelle.
Morin tempaisi oven auki ja kurkisti hymyillen kajuuttaan. "Hei, te laiskurit!" huusi hän. "Herätkää, sillä Panchon kahvi tuntuu jo kiehuvan, ellei nenäni erehdy."