Sattuikin niin onnellisesti, että presidentti ja melkein koko väliaikainen hallitus olivat Cubitaksessa, ja Norine ja Leslie menivät suoraan ensinmainitun puheille, joka oli heti valmis kaikin tavoin palvelemaan maansa kunnioitettua vierasta ja tämän huimapäistä maanmiestä, liikanimeltä El Demonio. Oikeusministeri haettiin joutuin paikalle, ja hän asettui heti mielihyvällä Norinen käytettäväksi sanoen koettavansa parastaan, vaikka hän ei ollut vielä milloinkaan toimittanut avioliittoon vihkimistä. Uutinen levisi kulovalkean nopeudella ja pian oli koko leiri jalkeilla, ja kun Norine poistui hallitustalosta, tervehdittiin häntä raikuvilla hurraahuudoilla. Naiset nyökyttelivät hänelle hymyillen päätään, repaleiset soturit heiluttivat leveälierisiä hattujaan ja lapset juoksivat ilakoiden hänen ympärillään. Tämä tunkeileva tuttavallisuus oli kyllä kiusallista, mutta samalla hyvin liikuttavaakin, sillä jokainen hymyily kuvasti vilpitöntä ihailua, rakkautta ja hyväntahtoisuutta. Norinea sekä itketti että nauratti, kun hän syöksyi läähättäen Estevanin majaan jättäen Branchin odottamaan ulkopuolelle.
Nähdessään hänet Estevan huudahti hiljaa ilosta. "Sinäkö armaani? Olen maannut koko ajan aivan onnen huumaamana. Maailma on kirkastunut, ja minä kuulen ihmisten nauravan. Mikä ihmeellinen muutos! Entä miten on El Demonio'n laita?"
"Hän voi hyvin ja tahtoo nähdä sinut, mutta ensin — olen järjestänyt kaikki valmiiksi! Presidentti on seurueineen läsnä vihkimätilaisuudessa."
Estevan oli kuin kivettynyt kyynärpäidensä varaan. "Mitä sinä olet oikein järjestänyt?" kysyi hän tiukasti.
"Sh-h!" Norine painoi sormen huulilleen. "Tasavallan vieras menee tänään naimisiin. Ylhäisimmät arvohenkilöt, raharuhtinaat ja kaikki viranomaiset ovat liikkeellä hänen kunniakseen. Juhlatilaisuutta varten pestään ja lainaillaan puhtaita paitoja kuumeisella kiireellä. Oikeusministerillä on säästössä uudet saappaat, jotka hän on luvannut vetää jalkoihinsa satoi tahi paistoi."
"Norine! Oi rakas Norine!" valitti sairas. "En voi sallia sinun tehdä tätä mieletöntä tekoa. Ajattelehan toki. Olen haudan partaalla —"
"Tämä tekee sinut terveeksi. Lähdemme täältä kun ensimmäinen retkikunta saapuu."
Mutta Estevan vastusteli yhä. "Ei, ei! Minulla ei ole mitään sinulle antaa. Olen kerjäläistäkin köyhempi."
"Mutta minulla on kylliksi, Jumalan kiitos. Olen upporikas, vaikka en ole puhunut sinulle siitä mitään, Estevan, eikä minun olisi tarvinnut tulla Kubaan, se oli vain tuommoinen edesvastuuttoman ja hemmoitellun naisen päähänpisto. Annoin suunnattoman summan New Yorkin Kuban seuralle ja siten pääsin tänne."
"Et ole siis ammattiammattisairaanhoitajatar?"