"Oi, en, kultaseni! Paitsi silloin kun minua huvittaa."
"Miten kummallista!" Sairas oli hämmästynyt, mutta pudisti päätään hetkisen kuluttua. "Minun täytyy sanoa, vaikka se onkin vaikeaa, etten tiedä, rakastatko minua todellakin vai onko säälittävä tilani niin liikuttanut jalon sydämesi. Olet saanut selville sydämeni salaisuuden ja toivot ehkä täten voivasi parantaa minut terveeksi. Onko niin?"
"Ei, ei! Olen itsekäs ja minun täytyy saada, mitä tahdon. Ja minä tahdoin sinut. Niin että älä väittele suotta." Norine kietoi kätensä hellästi Estevanin hennon vartalon ympärille. "Sinun täytyy tulla terveeksi — tahi muutoin kuolen minäkin."
"Minulla ei ole voimaa kieltäytyä", huokasi Estevan. "Mutta kuitenkin, miten hennon jättää Kuban? Millä oikeudella minä voin omistaa tämän onnen ja jättää Rosan —?"
Tätä Norine juuri pelkäsikin, kysymystä, johon hän ei voinut vastata.
Hänellä ei ollut rohkeutta keskustella siitä, eikä hän yrittänytkään.
Sensijaan sanoi hän, painaen sairaan hellästi tyynyjen varaan:
"Leslie odottaa tuolla ulkona saadakseen toivottaa sinulle onnea ja pikaista tervehtymistä. Pyydänkö hänet sisään?"
Norine astui ovelle ehtien parhaiksi näkemään Leslien kiiruhtavan joutuin ja ilmeisesti hyvin kiihdyksissä tiehensä. Tyttö katsoi hänen jälkeensä hämmästyneesti ja närkästyneestikin ja aikoi juuri huutaa häntä tulemaan takaisin, mutta hillitsi itsensä, sillä samassa hän näki, mikä oli aiheuttanut Leslien äkillisen lähdön. Majojen välitse luikertavan kujan päässä näkyi pieni ryhmä, joka läheni hitaasti, ja vielä Norinen katsoessa tuo ryhmä suureni nopeasti, sillä miehiä, naisia ja lapsia kiiruhti joka taholta paikalle heittäen askareensa. Tulijoita oli kolme, eräs mies ja kaksi poikaa, jotka kävelivät hitaasti ja laahustaen kuin pitkästä matkasta väsyneet.
Norine totesi heti, etteivät tulijat olleet Cubitaksen asukkaita, vaan uupumuksesta nääntymäisillään olevia "rauhoitettuja". Hän näki Branchin porhaltavan äkkiä täyteen juoksuun, kuuli tämän huudahtavan jotakin ja näki kyynelten kohotessa silmiin tämän syleilevän kiihkeästi tulijoista pisintä. Joukko tiheni ja ympäröi heidät kokonaan.
"Estevan!" huudahti Norine äänellä, jota hän tuskin itsekään tunsi, ja peräytyi oviaukkoon painaen kädellään kiivaasti sykkivää sydäntään. "Estevan! Katso! Et arvaa, kuka on juuri saapunut? Leslie on mennyt —." Hän koetti terästää näköään pudistamalla päätään, ja hänen kielensä alkoi aivan sammaltaa kiihkosta. "Nyt ne tulevat! Jumalani! O-O'Reilly!"
Estevan ponnisti kaikki voimansa ja pääsi riippuverkosta. "Rosa!" huusi hän minkä jaksoi. "Rosa!"