Sisarukset kiiruhtivat selittämään, että donna Isabel käyttäytyi usein hyvin omituisesti, erittäinkin vihastumisen tahi jonkun muun kiihtymyksen jälkeen. Hän oli hyvin rauhaton ja käveli usein unissaan.
"Hänen laitansa ei ole oikein", lopetti Estevan. "Luultavasti ei hänen paha omatuntonsa suo hänelle mitään rauhaa."
"Hänellä oli ennen tapana hiiviskellä öisin huoneesta toiseen ja ulkona puutarhassakin yllättääkseen isän tahi Sebastianin menossa aarteen kätköpaikalle tahi sieltä tulossa", jatkoi Rosa. "He saivat molemmat surmansa, kuten tiedätte, ja he olivat ainoat, jotka tiesivät, mihin aarre oli kätketty. Isabel on kertonut heidän ilmestyvän hänelle unessa ja hänen täytyy auttaa heitä aarteen etsinnässä, tahtoipa tahi ei. Se on hänen rangaistuksensa." Puhuja pudisti päätään ja värisi, mutta Estevan hymyili.
"Mitä joutavia!" huudahti hän. "Uskon aaveisiin vasta sitten kun näen semmoisen. Isabel toivoo yhä löytävänsä tuon aarteen", lisäsi hän ravistaen päätään. "Hän tahtoisi nähdä Rosan naimisissa ja minun sotivan kapinallisia vastaan, että hän voisi vapaasti toimittaa etsintöjään."
O'Reilly katseli puhujaa hetkisen ja sanoi sitten poikkeuksellisen vakavasti: "Mahtanetteko tietääkään, että teidän epäillään työskentelevän — kapinallisten hyväksi?"
"Aivanko totta? Sitä en lainkaan tiennyt."
"Niin on kuitenkin asian laita." O'Reilly kuuli Rosan huokaisevan heikosti. "Onko väitteessä perää?"
"Olen kubalainen."
"Kubalainenko? Mutta vanhempannehan olivat espanjalaisia."
"Aivan oikein. Mutta kukaan espanjalainen ei ole milloinkaan kasvattanut täällä espanjalaisia lapsia. Olemme kubalaisia, Rosa ja minä."