"Mainiota. Olette meikäläisiä. Poissaolonne aikana muistelen, mitä olette sanonut, ja koetan parhaani mukaan olla varovainen." Estevan nousi ripeästi ja puristettuaan O'Reillyn kättä hän jätti rakastavaiset sanomaan toisilleen jäähyväiset miten heitä parhaiten miellytti.
Mutta kerran oli O'Reillynkin kerkeä kieli vaiti ja nauru oli hävinnyt hänen silmistään, kun hän kääntyi vierellään seisovan tytön puoleen.
"Sanoitte lähtevänne täältä?" kysyi Rosa henkeään pidättäen. "Mutta minkätähden?"
"Tämän sodan ja — eräiden muidenkin seikkojen tähden. Aioin sanoa sen teille eilen, mutta en voinut. Kun kapina alkoi, luuli jokainen, ettei se ollut vakavampaa laatua, ja samoin kirjoitin liikekumppanillenikin, mutta siunatkoon, sehän on levinnyt kuin kulovalkea ja nyt on saaren koko itäosa ilmitulessa."
"Estevan sanoo, etteivät kymmenvuotisen sodan kauhut ole mitään sen rinnalla, mitä on tulossa."
"Jumala varjelkoon! Niin, niin, kaikki vanhat urhothan ovat mukana jälleen. Kukaan ei uskonut, että Maximo Gomez on palannut, mutta se on kuitenkin totta. Ja Maceo Costa Ricasta on myöskin täällä. Antonio on jo vallannut melkein koko Santiagon maakunnan ja etenee taukoamatta länteen päin. Espanjalaiset koettavat luonnollisesti salata hänen menestystänsä, joten emme täällä tiedä, mitä oikein on tekeillä. Kauppa on kuitenkin lamassa ja minut on kutsuttu kotiin selostamaan, millä kannalla liikkeemme asiat täällä ovat. Siellä näyttävät kumppanini vaativan minut vastuuseen tästä kapinasta."
"Ja sanottuanne heille totuuden tulette takaisin, eikö niin?"
"Niin — ehkä."
"Sanoitte teillä olevan muitakin syitä —"
O'Reillyn hämmennys aiheutti painostavan vaitiolon, jonka hän koetti naurahtaen rikkoa.