"Niin onkin. Muutoin olisin jäänyt tänne ja ahnaat ystäväni olisivat saaneet viheltää pitkään voitto-osuudelleen. Näyttää aivan siltä kuin minua aina seuraisi kirotun hyvä onni. Ettekö tekin ole huomannut sitä? Ettekö? No niin, ehkäpä minä olen sitten erinomainen liikemies. Ainakin yhtiöni johtaja on siinä luulossa ja toivoo minua vävypojakseen."
"Teitäkö — sittenhän —!" huudahti Rosa, mutta O'Reilly kiiruhti selittämään:
"Tuommoisilla rikkailla äijillä on aina kaikenlaisia mielettömiä päähänpistoja. Otaksun —"
"Lemmitte siis —"
Nuorukainen nyökkäsi innostuneesti. "Niin teenkin. Lemmin todellakin — Kuban suloisinta tyttöä. Siinähän pulma juuri onkin. Sydämeni roihuaa jo kuin roviotuli ja minun täytyy kiiruhtaa täältä, etten kokonaan palaisi." Tahtomatta katsoa liian kauan tahi liian syvään Rosa Varonan tummiin silmiin, ennenkuin tämä oli ehtinyt ymmärtää koko totuuden, hän seisoi vaitiollen katsoen maahan. "Olen iloinen, että ratkaisun hetki tuli", lisäsi hän vihdoin, "voinhan puhua suuni puhtaaksi. Toivottavasti ei tyttö välitä minusta". Ja hetkisen kuluttua hän rohkeni jatkaa: "Vai välittääkö hän — välitätkö sinä, Rosa?"
"Minäkö? Teistäkö?" Rosa kohotti kulmiaan ollen suuresti hämmästyvinään. Sitten kallisti hän viehkeästi kaunista päätään niinkuin hän olisi tarkoin harkinnut kysymystä. "Olette luonnollisesti hyvin miellyttävä, mutta — mutta minä en ehdi teitä enää paljon ajatella, sillä menen pian naimisiin."
"Naimisiin? Mitä ihmettä?" O'Reilly hätkähti kovin ja tyttö huudahti osaaottavasti:
"Oi, Señor! Satutitte itsenne jälleen tuohon piikkiseen pensaaseen.
Tästä ei voi piakkoin enää kulkeakaan."
"Käsiäni en haavoittanut, mutta jokin pisti minua suoraan sydämeen. Naimisiin? Mitä joutavia?"
"Aivan totta. Vai olenko mielestänne niin ruma, ettei kukaan huoli minusta?"