"Miten niin, hitto vie? Hänestähän juuri puhun. Kiltti poika ja paljon parempi kuin maineensa."
"Onko Elsa rakastunut johonkin toiseen? Sitäkö tarkoitatte?"
"Hyvä Jumala, no, sitä juuri! Etkö ymmärrä enää englannin kieltä? En luullut, että se koskisi sinuun niin kovasti — aion antaa sinulle paikan täällä liikkeessäni, mutta luonnollisesti, jos — mitä? Mitä perhanaa sinä oikein tarkoitat?"
Samuel Carter tuijotti eteensä sanatonna hämmästyksestä, sillä hänen tyttärensä huikentelevaisuuden surkuteltava uhri oli hypähtänyt ylös ja ravisti voimakkaasti hänen kättään lausuillen käsittämättömiä sanoja, jotka tuntuivat ilmaisevan helpotusta, iloa, onnea ja kaikkea muuta paitsi sitä, mitä vanhus oli odottanut.
"Oletko sinä hullu, vai olenko minä?" kysyi hän.
"Täydellisesti päästäni vialla. Kas asian laita on siten, että minäkin olen muuttanut mieltäni."
"Mi-mitä ihmettä? Oletko?"
"Olen kohdannut kauneimman, suloisimman" — O'Reilly hengähti ja alkoi sitten uudestaan, "kauneimman, suloisimman —"
"Älä siinä viserrä — olen kuullut tuota kylliksi jo kotonakin. Ethän suinkaan tahtone väittää, että hän on kauniimpi ja suloisempi kuin Elsa? Olet rakastunut johonkin toiseen tyttöön. No hyvä! Nuori mies, minä sanon sinulle, että olet totisesti hullu."
"Niin olen."