"Koko maassa on kauhea sekasorto. Työtä ei tehdä missään, vain epäluulot, viha ja väkivalta rehoittavat. Oi, minkä hävityksen tämä sota on saanut aikaan! Estevanista on jo tullut partiolainen eli guerillero. Hän on varastanut jostakin lehmän, niin että meillä on maitoa kahviimme, mutta kahvia on vain hiukkanen jäljellä ja enemmästä ei ole juuri toivoakaan. Rosvoilevia espanjalais-joukkueita retkeilee kaikkialla ja niistä on liikkeellä pöyristyttäviä juttuja. Miten tämä kaikki päättynee? Kuinka kauan kuluu, ennenkuin meidät löydetään ja viimeinen tuho tulee?
"Heti tänne saavuttuamme lähti Estevan eversti Lopezin leiriin sopimaan meidän liittymisestämme tämän armeijaan, mutta hän palasi masentunein mielin. Se näyttää olleen mahdotonta juuri minun tähteni. Kapinallisilla on vielä huonommat olot kuin meillä ja eversti Lopez oli sanonut suoraan, ettei hän tahdo leiriinsä naisia, joista on vain vastusta ja huolta. Estevan on siis toistaiseksi luopunut taisteluhaaveistaan ja tekee nyt kaikkensa suojellakseen minua. Minulla ei ole muuta turvaa kuin hänen kätensä voima. Kaupungit ovat espanjalaisten hallussa ja maaseudulla vilisee roistoja ja pahantekijöitä, niin että on hyvin vaikea pysyä piilossa pitempää aikaa. Tunnen olevani taakka toisille. Estevan suunnittelee omaa partiojoukkoa ja minä olen aivan tyrmistynyt pelosta. Kaikki hänen vihansa on nyt kohdistunut Cuetoon, petolliseen palvelijaamme, jonka konnamaisuus lopultakin saattoi meidät tähän kurjuuteen. Estevan on niin nuori ja huimapäinen. Jospa vain olisit täällä häntä ohjaamassa.
"Jospa vain olisit täällä — oi, kallehin Juanini! Jospa vain olisit täällä — niin ottaisit minut syliisi ja karkoittaisit tämän alituisen kauhun sydämestäni. Olisitpa täällä kertomassa minulle, että rakastat minua vieläkin kaikista onnettomuuksista huolimatta. Katso! Kyyneleeni tipahtelevat kirjoittaessani. Silmäni ovat himmeät, käteni vapisee ja voin vain kirjoittaa kun muistelen, että lupasit palata luokseni. Tulethan? En osaisi näin kirjoittaa, ellen olisi varma, ettet milloinkaan lue näitä rivejä, öisin rukoillessani — mutta en tahdo kertoa sinulle rukouksistani; saat kirjeen, jos niin on sallittu. Kun epäilykset ahdistavat minua, toistelen mielessäni yhä uudestaan, että sinä tulet varmasti minua noutamaan.
"Välistä leikin Evangelinan kanssa — ainoata leikkiämme. Kokoilemme villejä kukkia. Sitten minä puen ylleni parhaimman leninkini, jonka onnistuin sieppaamaan mukaani, ja koristelen kukkasilla itseni. Hymyilen ja nauran sitten hetkisen ja Evangelina selittää, että olen kyllin kaunis sinua miellyttääkseni. Mutta kukat kuihtuvat ja näissä oloissa lakastuu kauneuskin. Miten sitten käy? kysyn itseltäni.
"Kun palaat Kubaan — katso, uskoni on vahva jälleen — niin vältä menemästä Matanzaan meidän kummankin tähden. Don Mario tahtoi mennä kanssani naimisiin pelastaakseen minut tästä pakolaisuudesta, mutta minä kieltäydyin. Kerroin olevani sinun kihlattusi ja hän raivostui. Hän on vaikutusvaltainen henkilö, hän nujertaisi sinut ja San Severinossa on aina yhdelle tilaa. Pancho Cuetokin, joka elää nyt loisteliaasti rikostensa hedelmillä, pitäisi sinua turvallisuudelleen vaarallisena. Näetkös? miten viekkaaksi rakkaus on tehnyt minut?
"Tulisin luoksesi, jos voisin. Mutta kun olen jo henkipatto, niin en voi päästä täältä. Jos siis vielä haluat minut omaksesi, niin sinun on tultava minua noutamaan. Tahdothan? Luotan siihen yhtä lujasti kuin ristiinnaulittuun. Epäilysten valtaan antautuminen olisi sama kuin tuhoutuminen. Jos meidän täytyisi muuttaa toiseen piilopaikkaan, mikä on sangen todennäköistä, niin saat tietää olinpaikkamme eversti Lopezilta.
"Oi, jos olisit pyytänyt minua tulemaan mukaasi tuona päivänä! Olisin ollut heti valmis, sillä sydämeni sykki jo silloin yhtä kiivaasti kuin nytkin vain sinulle.
"Kynttilä loppuu pian ja kohta alkaa aamukin sarastaa, ja silloin on tämän kirjeen lähdettävä pitkälle ja vaaralliselle matkalleen. Hiivin nyt vuoteelleni rukoilemaan ja uneksimaan. Majassa on kylmä näin ennen auringon nousua ja katto-oljet risahtelevat yläpuolellani. Olen sangen masentunut, alakuloinen ja orpo, O'Reilly, mutta vielä ovat poskeni pyöreät ja heleät, huuleni voisivat oppia hymyilemään jälleen, eikä sinun tarvitsisi hävetä minua.
"Asensio nousee. Hän menee hevostaan hakemaan ja minun on lopetettava. Suokoon Jumala, että tämä joutuisi käsiisi jolloinkin ja jotenkuten. Toivon, etteivät nämä monet tahrat anna sinulle aivan väärää käsitystä kirjoitustaidostani. Käsialani on hyvin sievä ja säännöllinen, mutta nyt on muste niin kehnoa ja sitä on niin vähänkin. Täällä Asension majassa on kaikkea muuta hyvin niukasti paitsi kyyneleitä. Mutta miehethän eivät pidä kyyneleistä ja sentähden koetan hymyillä nyt kun piirrän nimeni:
"Sinun rakastava ja uskollinen Rosasi.