"Oi, Jumalani! Tule pian, jos rakastat minua!"
VI.
ETSINTÄ ALKAA.
Kun O'Reilly oli lukenut kirjeen toistamiseen, oli tuhraantuneelle arkille ilmestynyt yhä uusia tahroja. "Käsialani on hyvin sievä —" "Täällä Asension majassa on kaikkea muuta hyvin niukasti —" "Majassa on kylmä —" … Pieni Rosa-parka! Hän oli aina pitänyt tätä ylpeänä rohkeana ja vilkkaana tyttönä, mutta Rosa, joka oli tämän kirjeen kirjoittanut, oli aivan toinen henkilö. Tytön avunhuuto pani hänen koko sydämensä väräjämään ja hänen irlantilaisen luonteensa kaikki ritarilliset vaistot heräsivät. Tyttö epäili häntä ja pelkäsi, ettei hän täyttäisikään lupausta. No, ne epäluulot hän pian poistaisi. "Oi, Jumalani! Tule pian, jos rakastat minua!" O'Reilly hypähti tuolistaan ja pyyhkäisi kyyneleet silmistään.
Herra Slack katsahti hämmästyneesti mieheen, joka oli syöksynyt hänen eteensä. Hän oli tosin tottunut O'Reillyn aina täydellä höyryllä käypään olemukseen eikä suinkaan hyväksynyt sitä, mutta hän ei ollut milloinkaan nähnyt häntä näin kiihdyksissä — mieshän aivan hypähteli; ääni oli terävä; kädet vapisivat ja silmät olivat siniset, kirkkaat ja kylmät.
"Palkkani ja paikalla", alkoi Johnnie.
Herra Slack vihasi kaikkea kiihtymystä ja inhosi kiirettä; hän ihaili vain käytöstä, jolla oli kauttaaltaan kylmän ja kiihkottoman liikeneuvottelun luonne.
"Hyvä O'Reilly", sanoi hän. "Neuvon teitä —."
"En tarvitse neuvoja, vaan rahaa", tiuskaisi toinen. "Jätän toimeni."
"Todellakin? Milloin sitten aiotte lähteä?"