VII.
MIES, JOKA TAHTOI OPPIA TUNTEMAAN ELÄMÄÄ.
Myöhemmin päivällä lähti O'Reilly katselemaan kaupunkia. Häntä seurailtiin — sitä hän oli odottanutkin ja huomio enemmän huvitti kuin pelästytti häntä. Mutta kun hän palasi hotelliinsa ja huomasi, että hänen huoneensa oli tarkastettu hänen poissaollessaan, kävi hän hiukan levottomaksi. Hän oli kaikesta päättäen tarkan valvonnan alainen, ja hänen arvelunsa muuttui varmaksi vakaumukseksi, kun hän kuuli, että henkilö, joka oli ollut hänen "varjonaan", oli majoittunut viereiseen huoneeseen. Tohtori Alvarado oli ollut oikeassa. Oli varmaa, että hänen jokaista liikettään vakoiltiin, ja huoneiden välinen seinä oli niin ohut, että hengitys kuului sen läpi. Hän tunsi, että nyt oli oltava varuillaan, ja hän alkoi miettiä, mihin hän voisi kätkeä pistoolin, joka saattoi tuottaa hänelle ikävyyksiä millä hetkellä hyvänsä. Koska hänen tavaransa oli tarkastettu jo kolme kertaa, niin oli todennäköistä, että neljännellä kerralla joutuisi hän itse tarkastettavaksi. Hänen oli siis viipymättä päästävä eroon aseesta, mutta siinäpä olikin pulma. Oli vaarallista heittää asetta menemään eikä huoneessa ollut mitään piilopaikkaa. Myöhään illalla hän kutsui herra Carbajalin puheilleen ja kysyi, oliko mahdollista saada kylpyä.
Herra Carbajal oli heti valmis. El Gran Hotel Europea oli ensiluokkainen joka suhteessa, mitään menoja ei oltu säästetty sitä sisustettaessa. Señor O'Rail-ye oli todellakin valinnut oikein asettuessaan sinne asumaan, sillä hotellin kylpyhuone oli kaupungin parhain — ja niin suuri, että kymmenen henkeä mahtuisi yhtäaikaa kylpemään. Puolen tunnin päästä olisi kylpy valmis — huoneessa oli tällä haavaa jonkun verran heiniä postihevosia varten, mutta puolen tunnin päästä olisi huone moitteettomassa kunnossa. Herra Carbajal lupasi itse valvoa, ettei kuuman veden pitänyt loppuman.
O'Reilly kiitti. Tuntia myöhemmin hän lähti sitten huoneestaan avojaloin ja peite ympärillään, jättäen tahallaan oven lukitsematta ja kaikki vaatteet esille. Mutta peitteen suojassa hän kantoi pistoolia vasemmassa kainalossaan.
Hän kylpi kauan, ja kun hän palasi huoneeseensa, olivat hänen vaatteensa laskostetut melkein samoin kuin hän oli ne jättänyt. Hymyillen tyytyväisesti hän paneutui levolle ja kiinnitti sääskiverkon ohuen patjan laitoihin. Nyt saisi tarkastaa hänet milloin vain halutti, sillä pistooli ja panoskotelo kalliine sisältöineen olivat varmassa tallessa kylpyhuoneen erään mustuneen katto-orren päällä, paikassa, johon ei kukaan huomaisi milloinkaan kurkistaa.
Syödessään seuraavana aamuna aamiaistaan ja ollessaan pienellä aamukävelyllä huomasi O'Reilly, että silmälläpito jatkui. Hotelliin palattuaan hän tapasi herra Carbajalin sekoittamassa virvokkeita muutamille upseereille, jotka loivat amerikkalaiseen röyhkeitä ja vihamielisiä silmäyksiä. O'Reilly valitti isännälle potevansa ankaraa hammassärkyä.
Herra Carbajal oli heti valmis tekemään kaikkensa ja pahoitteli kovin, että kylvyllä oli ollut niin ikävä vaikutus. Hiottava kylpy oli sangen vaarallinen talvisaikaan, selitti hän, sillä se avasi kaikki huokoset, kuivasi ihon ja teki ruumiin kaikille taudeille alttiiksi. Kuumuus ja hiki vaivaavat? Aivan oikein, mutta oliko nyt viisasta turvautua tuommoisiin luonnottomiin ja vaarallisiin keinoihin vapautuakseen niin mitättömästä vaivasta? Jos hiki olisi vahingollista, niin luonto ei olisi sitä milloinkaan laatinutkaan. Juuri sen avullahan luonto pitää ruumiin puhtaana, ja jos se alkoi käydä vastenmieliseksi, niin saattoihan käyttää hajuvettä, joka vaikutti paremmin ja edullisemmin kuin sata kylpyä. Sitä vartenhan hajuvesi olikin. O'Reilly sai todennäköisesti kiittää kolotuksestaan tuota onnetonta tapaa kylpeä säännöllisesti viikon tahi parin päästä. Herra Carbajal tiesi asian tarkalleen. Hän ei ollut milloinkaan kärsinyt mitään kipua ja hänen hampaansa olivat täysin terveet.
O'Reilly myönsi, että isäntä saattoi olla aivan oikeassa, mutta onnettomuudeksi se ei voinut parantaa hänen tautiaan, joka lopulta veisi hänet hautaan. Kun päivän helle oli polttavin ja koko kaupunki uinui unen helmoissa, ilmestyi hän toisen kerran kahvilaan pidellen poskeaan. Hän selitti, ettei hän saanut enää hetkenkään rauhaa, ja kysyi, kuka oli kaupungin etevin hammaslääkäri.
Herra Carbajal luetteli useita nimiä, muiden muassa tohtori Tomas Alvaradonkin, ja O'Reilly kiiruhti heti tiehensä salapoliisin seuratessa häntä kunnioittavan välimatkan päässä.