"Hei, George!" huusi hän, "tuokaa minulle keltaista mehuvettä." Sanat lausuttiin painokkaasti. "Ja oikein iso lasi."
Edeskäypä silmäili häntä kärsivällisesti eikä näyttänyt ymmärtäneen hituistakaan hänen puheestaan.
"Mehuvettä — vettä ja jäätä. Jäätä. JÄÄTÄ!" toisti mies yhä kovemmin, ja kun ei vieläkään mitään tulosta näkynyt, ärjäisi hän: "Ettekö tiedä mitä 'jää' on?" Hän kietoi pitkät ja ohuet käsivartensa ympärilleen ja värisi. "Kylmä, palelee!"
Nyt asia selveni ja hymyillen ja anteeksipyyntöjä mutisten edeskäypä kiiruhti hakemaan noita haluttuja tavaroita.
O'Reilly astui esiin ja esitti itsensä. "Nuevitaksen hotellin isäntä sanoi, että tapaisin teidät täällä. Te olette —"
"Branch, Leslie Branch. Vai sanoi Carbajal niin, että tapaisitte minut täällä? Se rasvainen valehtelija. Hän luuli voivansa keitoksillaan tappaa minut, minkä hän melkein tekikin." Herra Branchin koko luisevaa olemusta puistatti ja hänen kasvoillaan kuvastui syvä inho. "Mitä piditte hänen voistaan? Se oli kunnioitettavan vanhaa, mutta minä en välitä antiikkisista tavaroista. Muutoin on Carbajal tiedusteluosaston miehiä, ja liukas ja sukkela vakooja hän onkin."
"Sitä minäkin epäilin."
Herra Branchin juoma tuotiin samassa. Edeskäypä asetti hymyillen hänen eteensä pienen lasin ja mustan pullon. Branch tuijotti siihen hetkisen ja loi sitten mieheen kiukusta kipenöivän silmäyksen.
"Mitä tuo on?" kysyi hän.
O'Reilly luki pullon kyljessä olevan lapun. "Karvasvettä", sanoi hän.