"Kirous ja kuolema! Niin — puolisoni — uhriinsa imeytynyt iilimato sinä olet. Imet vereni kuiviin!"
"Veresi?" nauroi donna Isabel kimeästi. "Eihän sinussa ole tippaakaan verta. Suonissasi on vain sappea. Olet kurja saituri!"
"Saituri ja saituri! Tuota sanaa en kärsi enää kauemmin. Etkö keksi jo muuta, jolla voisit minua ärsyttää? Tunnusta suoraan, että otit minut vain rahojeni tähden!" ärjyi don Estevan.
"Tietysti. Sehän on selvää. Luuletko, että minun kaltaiseni kaunotar olisi muutoin sinusta huolinut? Erehdyin kuitenkin suuresti."
"Verenimijä!"
"Olin mikä hyvänsä, mutta tässä talossa aion hallita, enkä anna paksuhuulisen neekerin häväistä itseäni. Näkeehän sen jo päältäpäinkin, mikä hän on. Hän on julkea ja hävytön. Hän nauraa minulle, mutta naurakoon vain. Sittenpähän saavat ystäväsi nauraa sinulle ja oikein kyllikseen."
"Vaiti!" karjaisi don Estevan.
"Myy hänet."
"En."
"Myy hänet, taikka —"