"Näetkös? Nyt valo kirkastuu!" Seuraavina hetkinä kuului vain hevosten huohotus ja satulavöiden narahtelua, kun miehet kurottautuivat eteenpäin nähdäkseen alempana olevien puiden latvojen yli. Sitten Estevan huudahti:
"Tulkaa! Pelkään tulen näkyvän majaltamme." Pelko melkein lamautti hänet, mutta hän kykeni lisäämään rauhallisesti: "Ehkä siellä on tapahtunut jokin — onnettomuus."
Asensio koetti päästä hänen ohitseen ja jonkun matkaa laukkasivat hevoset vieretysten. Kaukaa kajastava valo näkyi nyt selvästi ja loimotti kaameasti, kun miesjoukko karahdutti aukeamain poikki sitä kohti. Mutta matkaa oli vielä pitkälti ja lännen taivas oli alkanut jo punoittaa, ennenkuin kukkulan rinteiden tiheä viidakko harveni.
Estevanin kasvot olivat kuolonkalpeat, kun hän huusi miehilleen viimeisen ohjeen ja hoputti väsyneen ratsunsa nopeampaan juoksuun. Hän saapuikin ensimmäisenä perille ja näki yhdellä silmäyksellä, mitä oli tapahtunut.
Majasta oli jäljellä vain tuhkaläjä ja joukko ilakoivia vapaaehtoisia tuli juuri aukeaman poikki kantaen mukanaan majan vähiä tavaroita. Heidän jäljessään kulki eräs upseeri riuhtoileva Rosa sylissään.
Estevan ei viivytellyt. Hän syöksähti aukealle kuin vihuri ja hänen äkillinen ilmestyksensä näytti melkein lamauttavan rosvot. Ennenkuin he olivat ehtineet heittää tavarat luotaan, saada kiväärit käsille ja laukaista, oli hän jo päässyt matkan puoliväliin. Laukaukset alkoivat räiskähdellä, mutta niitä hän tuskin kuuli; hän kumartui vain matalammaksi ja ratsasti suoraan tuota mustanaamaista everstiä kohti itkien ja kiroten raivoissaan.
Mutta hän oli hyvä maalitaulu nopeudestaan huolimatta. Hänen hevosensa kaatui äkkiä luodin lävistämänä ja hän lennähti sen pään yli suin päin maahan. Ellei multa olisi ollut niin pehmeä, olisi hän varmasti loukkaantunut. Kun hän nousi hengästyneenä ja yltäpäältä punaisen saven peitossa, kuuli hän samassa kavioiden äänen ja Asensio suhahti hänen ohitseen kuin nuoli. Hän näki vilahdukselta neekerin kasvot, jotka olivat raivon vääristämät ja hirveän näköiset. Valkoiset hampaat olivat irvissä ikeniä myöten ja silmien valkuaiset olivat oudosti laajentuneet, ja ennenkuin Estevan ehti mihinkään ryhtyä, oli Asensio saavuttanut eversti Cobon, joka hellitti heti taakkansa ja koetti päästä pakoon. Asensio iski häntä peloittavalla puukollaan, mutta joutui samassa käsikähmään erään paikalle kiiruhtaneen sotilaan kanssa.
Toiset neekerit saapuivat samassa ja aloittivat heti kiivaan tulen rosvoja vastaan, ja vaikka heillä ei ollut aikaa tähdätä sen tarkemmin, oli ammunnalla toivottu vaikutus. Cobon miehet luulivat joutuneensa tuhon omiksi ja syöksyivät pakoon kauhistunut Pancho Cueto etunenässä. Eversti ei kyennyt enää heitä kokoamaan; Asensio oli sivaltanut puukollaan hänen poskensa halki ja säikähdys ja kipu olivat lamauttaneet hänet. Valkoiselle takin rintamustalle virtaava veri hirvitti häntä, ja kun hän näki miestensä lähtevän pakoon, kiiruhti hän heidän jälkeensä. Hän juoksi kasvistarhan läpi painaen haavaa kädellään ja kirkui kuin mieletön miehilleen käskyjä, joita ei kukaan kuullut.
Viidakko oli lähellä ja muutamassa silmänräpäyksessä olivat rosvot kadonneet sen peittoon paitsi yksi, joka makasi potkien maassa Asension säikähtyneen hevosen jaloissa ja jota kohti neekeri huhtoi sokeasti pitkällä puukollaan.
Tämä oli Estevanin joukon ensimmäinen yhteenotto vihollisen kanssa, ja helposti saavutettu voitto kiihoitti heitä sanomattomasti. Heittäen kiväärit maahan neekerit syöksyivät viidakkoon ajamaan vihollista takaa.