"Ystävä. Älkää pelästykö." Johnnie hymyili miellyttävintä hymyään ja otti povestaan kastuneen paketin. "Terveisiä Tomas-veljeltänne. Hän pyysi minua antamaan teille tämän kirjan tervehdyksellä, että hän palauttaa sen nyt monin kiitoksin."
"Mitä tarkoitatte?" Ilmeisesti ei kysyjä ymmärtänyt tästä kaikesta rahtuakaan ja hänen äänensä melkein vapisi pelosta. O'Reilly aukaisi paperin ja pani kirjan Alvaradon käteen.
"Katsokaa, olkaa hyvä, ja asia selviää heti. En joutanut koputtamaan ovelle pelosta, että joku seuraisi minua."
Alvarado tuijotti kirjaan ja sitten puhujaan. Hetkisen kuluttua hän pyysi kädenliikkeellä vaimoaan poistumaan ja kysyi sitten väkinäisesti:
"Mitä tahdotte?"
O'Reilly selosti asiansa muutamin sanoin, jolloin Alvaradon jännitys näytti laukeavan.
"Nyt käsitän", sanoi hän hymyillen. "Mutta kylläpä te pelästytitte minut aikalailla. Caramba! Ja tämä kirja! Ha, ha! Tomaksella on aina omat keinonsa. Olipa hyvä, että olitte varovainen, sillä minua pidetään tarkoin silmällä. Autan teitä mielelläni, mutta ette saa enää tulla tänne. Menkää asuntoonne ja — antakaahan olla." Herra Alvarado mietti hetkisen ja jatkoi sitten: "Nyt tiedän! Joka aamu puoli yhdeksän kulkee hotellinne ohi eräs mies, jolla on panamahattu ja harmaa silkkinen kaulaliina, joka on kiinnitetty suurella kultaneulalla. Hänet kyllä tunnette. Eräänä päivänä, en voi vielä sanoa, milloin, hän nostaa hattuaan, näin, ja pyyhkäisee samalla kasvojaan. Ymmärrättekö? Hyvä. Seuratkaa häntä. Hän antaa teille lopulliset ohjeet. Sillä aikaa ilmoitan täällä olostanne eräälle ystävällemme, johon voi luottaa. Tunnetteko rohdoskauppias Maninin? Puhukaa hänelle, ja hän ilmoittaa kyllä teille aina, miten asiamme edistyy. Nyt menkää, ennenkuin kukaan tulee."
O'Reilly pudisti Alvaradon kättä ja astui ulos sateeseen jättäen huoneen puhtaalle siniselle mosaiikkilattialle suuren vesilammikon.