Leslie loi kiukkuisen katseen mieheen, jota hänen ystävänsä oli tarkoittanut. "Oikea vakoilijan naama, eikö niin? Mutta sanopas, mitä minä teen tuolle kirjeelle?"
"Sitä juuri mietiskelen", vastasi Johnnie. Hetkisen kuluttua ystävykset nousivat ja poistuivat huoneesta Johnnien yhä miettiessä pulmaa.
Tultuaan Branchin asuntoon O'Reilly tutki huoneen niin tarkoin kuin hän suinkin tohti. He olivat molemmat jännityksessä, sillä heidän mielestään oli aivan varmaa, että vihamieliset silmät vartioivat heitä koko ajan, mutta siitä huolimatta he olivat huolettoman näköiset ja juttelivat iloisesti. Tuon suosituskirjeen polttaminenhan näytti olevan maailman helpoin asia, mutta he käsittivät täysin, että tilanne kävisi monin verroin vaikeammaksi, jos heidän epäluuloissaan olisi perää ja teko huomattaisiin. He eivät voisi selittää sitä niin tyydyttävästi, että kuulustelijat tyytyisivät. Tuon salaperäisen paperin hävittäminen, ja varsinkin kun tuo hävittäminen tapahtui niin myöhään illalla, tuntuisi jo mahdollisimman omituiselta, jopa niin epäilyttävältä, että se voisi tuhota heidät perinpohjin. Saarelta hänet ainakin karkoitettaisiin, siitä oli O'Reilly varma, sillä hän tiesi, että viranomaiset etsivät vain jotakin syytä päästäkseen hänestä eroon. Hänen kynsiään vallan kihelmöi polttaa kirje poroksi lampun liekissä. Vankeus ja melkeinpä mikä muu rangaistus hyvänsä olivat hänen mielestään siedettävämmät kuin karkoitus. Silloin hänen täytyisi alkaa alusta jälleen.
Puhuessaan hän silmäili koko ajan ympärilleen, ja lopulta hän oli keksivinään keinon. Ollakseen varma, ettei hänen sanojaan ymmärrettäisi, hän kysyi toveriltaan:
"Mitä vieraita kieliä osaat?"
"Espanjaa ja 'risakieltä'."
O'Reillyä nauratti tilanteesta huolimatta ja turvautuen "risakieleen", joka syntyy kun sanojen tavut muutetaan määrätyn järjestelmän mukaan, ja jota jokainen amerikkalainen koulupoika osaa, hän kiinnitti kumppaninsa huomion huoneen tiilikattoon.
Branch oli teräväjärkinen mies ja hän ymmärsi heti, mistä oli kysymys. Talo oli yksikerroksinen ja katto oli tehty parin jalan pituisista tavallisista Kuban kattotiilistä. Tiilet oli ladottu peräkkäin säännöllisiin riveihin harjalta räystäälle saakka niin, että kuperat puolet olivat alaspäin, ja kahden tämmöisen tiilirivin välinen sauma peitettiin kolmannella rivillä, johon tiilet ladottiin kupera puoli ylöspäin. Monet tiilet olivat vääristyneet poltettaessa, niin etteivät liitokset olleet tiiviit, joten katossa oli runsaasti kirjeelle sopivia piilopaikkoja. Salakieltään käyttäen O'Reilly käski kumppaninsa avata pöytälaatikon, jossa tuo kovanonnen kirje oli, niin että tämä löytäisi paperin heti pimeässäkin. Branch teki, kuten häntä oli pyydetty.
He puhelivat vielä hetkisen ja nousivat sitten poistuakseen. O'Reilly viivähti oven edessä, jossa oli aivan hänen päänsä yläpuolella melkoinen lovi tiilien välissä, ja Branch puhalsi lampun sammuksiin. Sitten kuului paperin kahahdus ja seuraavassa silmänräpäyksessä Branch oli O'Reillyn vieressä, joka kumartui samassa ja nosti hänet sääristä katon rajaan. Parin sekunnin kuluttua O'Reilly tunsi heikon puserruksen olkapäissään, jolloin hän laski taakkansa äänettömästi maahan, ja molemmat lähtivät huoneesta.
Kun he olivat päässeet turvallisesti kadulle, alkoi Branch tunnustella päälakeaan, ja lausui huolestuneesti: "Tuhat tulimmaista, kuinka vahva olet! Ei paljon puuttunut, ettet puskenut päätäni katon läpi. Mutta luulenpa papereiden olevan hyvässä tallessa."